Se on niitä asioita, jotka vaativat sysäyksen. Tietyn mielentilan ja innostuksen. Siihen ei riitä, että yrittää patistella itseään. Oletettavimmin homma jää siinä tapauksessa puolitiehen tai tehdään hutaisten. Samaan kategoriaan luokittelen keittiönkaappien (tai no oikeastaan minkä tahansa kaappien) siivouksen, ikkunanpesun ja ei-välttämättömät puutarhahommat.
Tänään pyörremyrskyn alle jäi makuuhuoneemme yhteydessä oleva vaatehuone, tai lähinnä oma osuuteni siitä (ukko voi hoitaa omaa puoliskoaan just miten tykkää, kunhan ei tunge mun reviirille ;) ). Olen jo usemman viikon katsellut epätoivon vallassa aina vain enemmän sekaisin meneviä vaatepinoja. Olen tietyissä asioissa hyvin järjestelmällinen, ja kun rupean tekemään jotain, niin yleensä teen sen säntillisesti ja huolellisesti. Siksi on erittäin omituista, että taloudessamme vallitsee toisinaan kaaos. Nytkin kuin huomaamatta ruokailupöydälle alkaa kerääntyä epämääräisiä kasoja, vaikka muutaman päivän onnistuin joulun kunniaksi pitämään sen siistinä. Arkkupöydän siivosin joulun alla, ja kun tänään kurkkasin sinne, huomasin siellä olevan jo yhden epämääräisen pinon vanhoja laskuja, aikakauslehtiä ja joulukortteja. DVD-hyllyjen suhteen olen luovuttanut ainakin siihen saakka, kunnes tuo eräs pieni tuholainen (enkä tässä kohtaa puhu miehestäni) lopettaa niiden uudelleenjärjestämisen. Tämä henkimaailman asia ei kuitenkaan yllä niihin keittiönkaappeihin; jollain ilveellä niissä nimittäin pysyy täydellinen järjestys. Auta armias, jos joku laittaa mukit väärään järjestykseen...
Mutta eipäs nyt luisuta sivuraiteille. Tänään nimittäin sain kohtauksen. Tiedättehen, sellaisen sekopäisen järjestämisen tarpeen. Kohdistin tämän tarpeen välittömästi vaatehuoneeseen ja viskoin kaikki vaatteeni (henkareissa roikkuvia lukuunottamatta, sieltä lentelivät vain ne, jotka joutavat jo kokonaan pois) sängylle. Kasa oli melkoisen mittava, etenkin ottaen huomioon, että mulla ei ole yleensä mitään päällepantavaa...
Krhm.
Vaatteiden läpikäyminen on melkoisen tyhjentävä kokemus. Heitin jokaisen kulahtaneen vaatekappaleen suruitta roskiin ja kaikki kyllä-mä-tätä-ehkä-jonain-päivänä-käyttäisin-jos-vaatteet saivat kohtalokseen joutua kierrätykseen. Parit nipinnapin pienet housut jätin odottamaan parempia päiviä (pitäähän sitä olla jotain tavoitetta), mutta muuten kaikki turha lähti. Kierrätykseen lähti iso muovikassillinen ja roskiin pienempi kassillinen. Hyllyt ovat harmonisessa järjestyksessä ja mieli lepää siistejä vaatepinoja katsellessa.
Ainakin melkein. Vaatteiden läpikäyminen nimittäin herätti myös kysymyksiä:
1. Miksi ihmeessä/mihin säästän kulahtanutta t-paitaa, joka on ostettu lomamatkalta vuonna nakki?
2. Miksi, oi miksi, en vieläkään mahdu kunnolla housuihin, jotka ostin reilu vuosi sitten, ja miksi olen ylipäätään ostanut ne, jos en kunnolla mahtunut niihin?
3. Miksi lapsen vaatteita on mukamas helpompi lajitella ja pitää järjestyksessä, mutta omat menevät vääjäämättä sekaisin ajan kuluessa?
4. Miksi omistan kymmenet mustat legginsit, vaikka käytän kyseisiä vaatekappaleita erittäin harvoin?
5. Miksi omistan kymmenet rintaliivit, joista puolet lojuvat käyttämättöminä hyllyn perällä?
6. Miksi omistan n. miljoona toppia, joista käytän vain murto-osaa?
7. Mihin ihmeeseen olen hävittänyt kolme sukkaa?!
8. Miksi säilytän paitahyllyllä huulikiiltoa, jota olen käyttänyt vain ja ainoastaan häissäni?
9. Miksi niin moni kuosi näytti kivalta ostohetkellä ja ekalla kerralla päällä, mutta nyt täysin naurettavalta?
10. Olenko yksin kysymyksieni kanssa?
+Mistä mä taion rahaa vaarallisen pyörremyrskyn aiheuttamiin tyhjiin koloihin vaatehuoneessamme?
Onneksi on alennusmyynnit.
-----------------------------------------------------------------------------------------------------------