Aikaisempina jouluina olen juossut pää kolmantena jalkana joululahjojen perässä, ahdistunut lähetettävien joulukorttien määrästä ja ollut muutenkin kauniisti sanottuna perse edellä. Eniten on vituttanut jos ei ole tuntunut jouluiselta.
No tänä vuonna äskettäin löydetyn harmoniani ansiosta selviydyin joulunalusajasta ahdistumatta kovinkaan paljon. Eniten sydämentykytystä aiheutti perjantaina kolmelta iltapäivällä intraan pamahtanut ilmoitus "Syksyn kululaskut pitää olla käsiteltynä ja työajanseurannat tehtynä ennen joulua! t. taloushallinto". Arvatkaa kuka ei koko syksyn aikana ollut tehnyt noista kumpaakaan kertaakaan. Sitten join ison kahvin ja aloin naputella. Kuudelta (10 tunnin työpäivän jälkeen) olin valmis ja hengittelin kosteaa ulkoilmaa ja hekumoin uudenvuoden yli menevän loman pituudesta. Mutta muuten olen ollut melko hyvin ahdistumatta. Juurikin tällaisia prosesseja mun päässä on käyty joulukuussa: "Ai joku on ostanut lahjan eikä mulla ole sille yhtään mitään. No, vien sen välipäivinä syömään kakkua", "Hmmm, joulukortit tulee varmaan perille vasta pääsiäisenä. Sama se, ne kortit on niin hienot että kunhan tulee perille edes joskus", sekä henkilökohtainen suosikkini: "Mitenkään voi ehtiä tehdä tätä kaikkea. Parasta istua alas, keittää kahvit ja syödä pari klementiiniä".
Ja ai että on tuntunut hyvältä. Tietty olisi varmaan eri juttu jos joulupöytä olisi pitänyt kasata itse, mutta tähän jouluun tämä passasi. Ruokia tasapainottelevan röykkiöisen joulupöydän ääressä ajattelin vaan että "kyllä ny o hyvä". Ja kyllähän se oli hyvä.
puput Gemman, innostus minun