Niin kuin olen monta kertaa sanonutkin, me emme ole riidelleet, mutta eilen tuli vähän sanottua puolin ja toisin.
Aamu oli minulla muutenkin huono, kaikki oli hukassa ennen töihin lähtöä, tilanne rauhottui kun pääsin töihin. Asunnonvälittäjä soitti ja tiedossa olisi kaksio aika läheltä nykyistä asuntoa, joka helpottaisi tosi paljon ihan oman autottomuudenkin kannalta. Se vapautuisi paria viikkoa aikasemmin mitä oltiin miehen kanssa sovittu minun muutostani. Ajattelin, että se pari viikkoahan nyt ei merkitse yhtään mitään ja jos asunto on hyvä, niin kyllä minä sen otan, koska samanlaista tilaisuutta ei sitten välttämättä tule ja se on kuitenkin rivitalo.
Laitoin viestillä vähän infoa kotiin päin ja tajusin, että enhän minä voi muuttaa tai ei ole siis varaa muuttaa, jos olen kirjoilla vielä tuolla koska mies ei saa ajoissa tarvittavia tukia ja muutoksia ennen kun olen poissa, niin itse olisin ns. kahden asunnon loukussa, eikä olisi varaa uuteen vuokraan ja takuuvuokraan. häneltä tuli ihan asiallisia viestejä ja ajattelin, että asia on varmasti sitten hyvin... tai hyvin ja hyvin, mutta tässä tilanteessa.
Soitin samalla vanhemmilleni jos siirrän kirjat sinne, että saadaan asiat kuntoon ja pääsen joskus muuttamaankin. Ensin varmasti isä luuli, että olen jotain rahaa pyytämässä (en todellakaan ole sellainen, vaikka ovatkin auttaneet paljon aikaisemmin, niin sekin aloite on tullut heiltä itseltään. en vaan halua olla kiitollisuuden velassa enää.) Isäni sitten tuumasi "Tätä pitää miettiä, koska jätemaksut nousevat kyllä jos tänne joku siirtyy kirjoille." Siis se tunne, kun voisit mennä lankoja pitkin ja huutaa, että kiitos paljon tuesta ja avusta, olisiko sitten pitänyt vaan pytää sitä rahaa. Meni hetkellisesti jätemaksut minun edelleni, heidän lapsen, kiitos.Toki isä soitti hetken päästä, että tottakai se käy, kun varmaan tajusi tyhmyytensä ja kyse olisi kuitenkin vain kuukaudesta max. kahdesta.
llalla pääsin kotiin ja tuohtunut mieheni valitti minulle kaikesta, kuinka en välitä yhtään (jos en yhtään välittäisi, yrittäisinkö auttaa hänen tilannettaan ja enkö olisi jo lasten kanssa häipynyt, jos olisin niin kylmä ihminen.) Toki, olin osannut odottaa sitä purkausta, mutta että suuttua nyt asioista jotka hän itse oli vain ymmärtänyt väärin ja joihin ei mikään selittäminen ja korjaaminen auttanut. Minun oli turha kerätä sääliä ja ymmärrystä, koska minä olen tämän tilanteen aiheuttanut.
Istuin sohvalla yöllä ja itkin, kun tunsin itseni niin pienenki ja yksinäiseksi. Vaikka isäni suostuikin tuohon "muuttamiseen," niin jäi se jäteasia kalvamaan, että se tuli hänelle ensimmäisenä mieleen, eikä se että hän auttaisi minua saamaan asiat jokseenkin kuntoon. Kellokin oli niin paljon, etten voinut kenellekkään enää soittaa, niimpä nyyhkin itseni uneen.
Häivyin aamulla vähin äänin, 2,5h ennen töiden alkua kotoa, koska en jaksanut nähdä miestä. Hän kyllä laittoi viestiä perään, että turhaan tuohtui jne jne. Minulle sekin olisi ok, jos hän vain haukkuis minua siitä, että olen hänet jättänyt, mutta en ole hänelle pahaa tahtonut missään vaiheessa. Asia on siis sovittu, enkä kaivannut mitään anteeksipyyntöjä, kunhan faktat on kohdillaan, eikä tahallaan aleta riitaa tuhertamaan asioista, jotka tapahtuvat joka tapauksessa ennemmin tai myöhemmin.
Ei ole hääviä, mutta pää pystyssä mennään, en aijo tuntea syyllisyyttä siitä, että haluan olla taas onnellinen, vaikka sitten joutuisinkin olemaan yksin. "Pitää oppia rakastamaan itseään, muuten ei kukaan muukaan voi."