Kauhuissani jo raskausaikana mietin, kuinka välttäisimme sen jäätävän krääsävuoren kotimme nurkista. Samaan kategoriaan kuuluvat ne vaatteetkin. Olen siivoushullu. En kestä sotkuista kotia. Tähän mennessäkään (vauva 9 vikkoa) ei kotimme ole ollut järin sotkuinen. En siis revi asiasta sen enempää stressiä, se vain kuuluu luontooni. Sekoaisin, jos joutuisin päivät pitkät katselemaan sotkua ja epäjärjestystä. Kotimme siisteystaso korreloi suoraan pääni hyvinvoinnin kanssa.
Nyt on lapsi. Ja lapset tapaavat olla lelumagneetteja. Olemme mieheni kanssa sopineet, ettei meille haalita miljoonittain krääsää (meillä ei turhaa roinaa kotona ole muutenkaan). Lapsella saa kerralla olla vain muutamia laadukkaita leluja (I wish). Ehkä jossain vaiheessa, asian ollessa ajankohtaisempi, kehitämme säännön, ettei käytössä saa olla kerralla kuin esimerkiksi kymmenen lelua. Muut ovat varastossa. Ja krääsää ei tästä ovesta tuoda sisään ollenkaan. Pointti on myös siinä, että mieheni ja minä olemme ne henkilöt jotka päättävät mitä leluja tänne ostetaan ja mihin vaatteisiin Ukkeli puetaan. Kenenkään muun ei niitää tarvitse kotiimme roudata. No joo, Tirppasen ollessa isompi on ehkä hänenkin sanansa otettava noissa asioissa huomioon, vaikka viime kädessä vanhemmilla on päätäntävalta.
Pelkään kauhulla jouluja. Ja syntymäpäiviä. Olemme kyllä tehneet selväksi, ettei Ukkelille osteta leluja eikä vaatteita. Tuollaisen asian unohtaminen sukulaisilta on vain niin sairaan helppoa. Ja miten asia hoidetaan siinä vaiheessa, kun Tirppa alkaa itse haluamaan lahjaksi niitä... Onneksi ei sitä tarvitse ihan vielä murehtia.
Olenkin nyt päättänyt: Jos saamme leluja/vaatteita kiellosta huolimatta, laitetaan ne samantien eteenpäin. Kylmästi vain. Haukkukaa minua tiukkapipoksi, mutta näin asiat saavat luvan olla. Enkä usko, että lapsi siitä kovin suuria traumoja saa, jos ei saa elää metrin korkuisten lelupinojen keskellä. Paljon mahdollista, että joustoja tulevaisuudessa joudutaan tekemään, mutta näillä mennään nyt.