Joku on joskus saattanut ihmetellä omituista "kirjailijanimeäni", joten jaan kanssanne nimen tarinan. Ja lopussa paljastan yllätysuutisen.
Olisi liian helppoa taputella homma sillä, että kotiäiti on kotona. Vaikkakin toki loogista. En kuitenkaan lainkaan tunnista itsestäni pullantuoksuista ja hymyävää äitiä, vaikka nautinkin siitä, että saan viettää aikaa pikkuiseni kanssa. Vaikka maailmaa on ihana koluta, koti on minulle kuitenkin maailman tärkein paikka. Siitä huolimatta, ettei minulla oikeastaan ole ollut sellaista lähes vuosikymmeneen.
Olen viettänyt koko aikuiselämäni pakaten ja purkaen muuttolaatikoita. Ostaen huonekalut sen mukaan, jaksanko kantaa ne tarvittaessa yksin seuraavassa muutossa. Sen jälkeen, kun täytin 19, olen asunut... kestää hetki, kun lasken... 14 eri osoitteessa ja käväissyt useita lyhyitä pätkiä äidin nurkissa uutta asuntoa odotellessa.
Lapsuudenkodista muutettuani suurin ahdistuksen aiheeni pankkitilin saldon lisäksi oli se, että kun ei ollut oikeaa kotia, ei ollut kiintopistettä elämässä. Jossain vaiheessa irtolaismaiseen muuttamiseen tottui. Oli jännittävää nähdä uusia paikkoja. Kesäkämppiksistä tuli pitkäaikaisia kavereita. Alkoi olla kavereita joka kylässä.
Kun valmistuminen läheni, ajattelin, että nyt loppui muuttaminen - fanfaareja, torvisoittoa ja tuuletusta. Viimeisen kerran pakkaan laukkuni, muutan Helsinkiin ja sammaloidun sijoilleni. Vihdoin saan laittaa kotia. Voin ostaa ruokapöydän! Saan keskittyä olemiseen ja elämiseen. Koko ajan ei tarvitsisi pohtia, mitäs seuraavaksi. Mihin mennä.
Jämähtämistä kuitenkin hankaloitti, että olin hieman yli vuotta aiemmin törmännyt erään muuttomatkan aikana avuliaaseen herrasmieheen, joka auttoi minut, kolme laukkuani ja kissan ulos junasta Lappeenrannan asemalla. Olin viihdyttänyt itseäni viisituntisen matkan ajan lukemalla Jane Austenia, joten mielialani oli sen mukainen. Kun kaveri kantourakan päätteeksi pyysi taksitolpalla puhelinnumeroani, tuijotin häntä viktoriaanisen Englannin uumenista. Yli vuotta myöhemmin hän avautui, ettei kukaan ollut koskaan katsonut häntä yhtä pahasti.
Kesä meni. Muutin Irlantiin. Palasin kesäksi kotikaupunkiini. Junassa tapaamani mies sattui olemaan kotoisin samoilta suunnilta kuin minäkin, joten törmäsimme toisiimme aika ajoin. Mitään ratkaisevaa ei tapahtunut.
Sain kesätyön päätteeksi uuden työpaikan ja muutin Helsinkiin. Junassa tapaamani herrasmies tarjoutui muuttoavuksi. Puolitoista vuotta myöhemmin meille syntyi tytär.
Minusta on huvittava yhteensattuma, että muuttaminen toi meidät yhteen. Muuttaminen myös pitää suhteemme jatkuvasti vaakalaudalla.
Muutin Sodankylään mieheni työn vuoksi. Asumme keskellä ei mitään. Olen aivan tosissani. Paikka, jossa asumme, on kartallakin pelkkää valkoista, sillä asumme niin lähellä Jääkäriprikaatia, että voisin viskoa kiviä aidan yli. Googlesta katsoen meitä ei ole olemassa tai ainakaan paikkaa, jossa asumme, ei ole.
Saattaa hyvin olla, että mieheni työn vuoksi tulemme muuttamaan vähän väliä eläkeikään asti. Siitä huolimatta teimme, kuten monet toiveikkaat, tulevaisuudenuskoa uhkuvat nuoret parit tekevät ja avasimme asuntosäästötilin. Jos kuitenkin saisimme joskus ihan oikean oman kodin. Sellaisen, jossa voisi sutia seinät pinkiksi ja porata reikiä kattoon, jos vain itse haluaisi.
Mutta nyt siihen lupaamaani yllätykseen, joka ei kaiken tämän jälkeen ole enää kovin suuri yllätys, koska se seuraa pitkälti tuttua kaavaa, jota olen tähänkin asti toteuttanut. Nimittäin vuodenvaihteen jälkeen muutamme taas! Jos vielä muistatte - eikä edes tarvitse, koska virkistän muistianne - työskentelin kesän etelässä ja raastoin sydämeni rinnasta, kun kuulin, että työ ei jatkukaan. No, jatkuupa sittenkin.
Pääsemme ainakin vuodeksi lapsuuden kotikaupunkiini. Ehkä silloin tuntuu siltä, että on vihdoin kotona.
PS. Ikävä kyllä tämän muuton myötä blogiltani putoaa pohja, koska en enää ole kaukana kotoa. Jää siis nähtäväksi jatkuuko Kaukana kotoa enää ensi vuonna. Ehkä alankin kirjoittaa radiotoimittajan arjesta. Kuka tietää. Nyt minun pitää mennä hyppimään itseni pöksyistäni ja kiljumaan ulkoa kuuluvat tykinkajahdukset suohon. Kerrankin muutto, jota todella odotan! Tulisipa se jo!