Quantcast
Channel: Lily.fi - Muu koti
Viewing all articles
Browse latest Browse all 10409

Remonttii

$
0
0

Välillä tuntuu, että talon hullunkurinen keskeneräisyys jumittaa paikallaan, mutta itseasiassa ei pidä paikkaansa! Olemme oikeastaan edenneet verkkaisessa remppasuunnitelmassamme. No myönnetään: ei meillä mitään suunnitelmaa ole, mutta jostain on aloitettu ja talven tieltä tehtävät asiat alkavat olla hoidossa.  Usein remutessa tulee myös ylläreitä vastaan, jolloin tarvitaan aikaa ja työkaluja suunniteltua enemmän. Pihaa ja aitaa raivatessa esimerkiksi löysimme maasta pienen henkilöauton kokoisen betonimötin, johon oli valettu lipputangon pätkä. Raksahippi piikkasi möttiä pari päivää, naapurin äijä piikkasi puoli päivää ja toinen naapurin äijä kantoi palasia pois päivän. Siitäkin selvittiin. 

Tuhmien seinäkirjoitusten lisäksi muitakin pikkukindereitä on tullut vastaan. Suursuosikkini oli, kun roskalavan hakija ei laittanut täysinäistä roskalavaa kunnolla kiinni ja kippasi puolet roinasta pihaamme (olimme täyttäneet lavaa parisen viikkoa). Muistelen sitä edelleen lämmöllä. Hermot eivät ole menneet kunnolla vielä kertaakaan. Hippi tosin on kerran käynyt tikattavana (purettuaan keittiön paljain käsin!?), mutta muuten olemme säästyneet pahemmilta törttöilyiltä. *Koputan puuta!

Kolmen kuukauden aikana toteutuneet:

- alakerran keittiön paneeliseinän purku

- alakerran keittiön seinän eristäminen halltexilla

- alakerran keittiön kaariholvin suoristaminen

- sähköjen viimeistelyt lähes kaikista huoneista (paitsi niistä, joissa oli niin paljon roinaa, ettei sähkäri päässyt käsiksi)

- yläkerran keittiön purku, putkien tulppaaminen yms.

- yläkerran keittiön tilalle rakennettu säilytysjärjestelmät, liukuovet asennettu

- uusi olko-ovi asennettu

- kellarin ovi hajoitettu ja korjattu

- pihan puiden kaataminen + raivaaminen (pois kaikki puut, puskat, ränsistynyt aita, hajonneet kompostit, mattoteline, pyykkiteline, roinat, lehdet, lipputangot jne)

- yläkerran kylpyhuone kosteustarkastettu ja toimivaksi havaittu

Yläkerran kylpyhuoneeseen on ostettu uuden altaat, peili ja kalusteet, joita alamme seuraavaksi kasaamaan ja asentamaan paikalleen. Sen jälkeen yläkerran makuuhuoneiden seiniä aletaan rapsutella, tapetit on jo hankittu. Myös yläkerran ikkunat pitäisi kunnostaa. Kun yläkerta on valmis, siirrämme makkarit sinne ja remontti valuu varmaan alakertaan: uusi keittiö, ruokailuhuoneen ja olohuoneen tapetonti, vessanovi vaihdettava, eteinen tapetoitava, karmit maalattava, ehkä joku lämmitys olisi syytä keksiä..jne jne. Eipä tässä paljon mitään ole. Vielä kellarikerroksen remontti ja julkisivu joskus..

Keskeneräisyys ei ole ainakaan vielä käynyt hermoille. Silmä tottuu yllättävän nopeasti erikoisiinkiin ratkaisuihin, eikä enää itse huomaa talon outouksia. Niin, meillä on nämä kukalliset pussilakanat näiden ovien edessä, koska meillä ei öö ole ovia ja toi on niin kuin makkari.. Joo, noi on noita tapettien näytepaloja tossa seinässä, siksi ne on noin ja toi on kittiä, toi on mikkihiiritarra, toi on puuroa.. Tästä on revitty kaappi ja siksi ei ole lattiaa ja seinä on tästä kohtaa oranssi..Tässä oli tapetti, mutta sitten jätettiin se tollain puoliksi revityksi, kun väsytti ja se on nyt ollut siinä kuukauden..

kuva.JPG

Roskalavabileet. Ei, ei menny niin kuin Strömsöössä.

kuva.JPG

Pojan lempipuuhaa nykyisin on poraaminen, ruuvaaminen ja purkaminen

kuva.JPG

Muistellaan vielä hetki kaariholvia!

kuva.JPG

Mitä muutakaan sitä naapurin muijalla olisi tekemistä lauantai-iltana, kun tulla meille repimään tapettia juustohöylällä?

kuva.JPG

Väliaikaisasustelua: makkari ruokailuhuoneessa. Toimii. Tänäänkin nukuin yli puolen päivän. <3

 


Viewing all articles
Browse latest Browse all 10409

Trending Articles