Kuluneella viikolla lilyläiset ovat ahkerasti ripustelleet jouluvaloja. Tuiketta tähän pimeään marraskuuhun kaivataankin!
Poimimme blogeista 3+1 kertaa jouluvalot perjantaitanne valaisemaan.
Toimituksessa innostuttiin näistä niin, että huomenna taitaa olla aika kipaista kauppaan hakemaan oma valosarja.
1. Ihanassa A&A at Home -sisustusblogissa ripustetaan paperisia tähtivalosarjoja tuomaan kotiin sekä valoa että pilkahdus jouluisenpunaista väriä. Näyttää hurmaavalta!
2. Change is good -blogissa valot ripustetaan taulun ympärille ja keittiön pöydällä nököttävään kauniiseen lasipurkkiin. "änä vuonna päätin laittaa jouluvalot ystäväni Marika Halosen maalaman taulun ympärille. Minusta taide pääsee hyvin oikeuksiinsa näin", tuumaa Milliina.
3. Keski-Euroopan vanhat kaupungit tunnetaan joulumarkkinoistaan, ja Matkalla äidiksi -blogissa jouluvaloja on käyty ihastelemassa Salzburgissa. Lue kuulumiset kaupungista täällä!
Eikä valojen loistoa ihaillakseen tarvitse lähteä merta edemmäs glögille. Elämäni palasia -blogissakin muistutetaan:
"Olen parina iltana koulusta tullessani hymyillyt yksikseni Helsingin kauneudelle ja tuntenut itseni samalla ihan pöpipääksi. Toisaalta on ihana huomata, etten tarvitsekaan kesää ja lämpöä ollakseni iloinen, vaan pimeiden kuukausien jälkeen vain kaupunginkin valot saavat sen aikaan."