Ensin kuului rapinaa. Sitten kukkaruukun takana vilahti piikikäs takapuoli.
Siili!
Sen pesä on terassille johtavien portaiden alla, missä se välillä tuhisee ja yskii, välillä kuorsaa ja rapsuttelee itseään korvan takaa. Se näyttäytyy harvoin, mutta nyt eksyi reitiltään pihan toiselta puolelta toiselle.
Siili on erittäin tervetullut poikasineen niin kauan, kun ne popsivat suuhunsa niitä hemmetin lehtokotiloita.
Siilin lisäksi tänä viikonloppuna löytyivät pihalta pionit, joita edellinen asukas mainosti, mutta joita kasvinero anoppi ei ollut aiemmin löytänyt (ja joita sen tohelominiä ei ollut muistanut kaivatakaan). Kuten alimmasta kuvasta huomaa, ne ovat vasta pienillä nupuilla. Sehän siis tarkoittaa sitä, että paras vaihe on vielä edessä! Murkut eivät kuulemma haittaa nuppuja ollenkaan, vaan niillä on ilmeisesti jokin merkitys touhussa.
P.S. Levitin tänään ensimmäistä kertaa kasvien juurelle kanankakkaa. Oli vähän sellainen olo, että mitähän hittoa mä olen tekemässä. Homma meni kuitenkin läpi naapureille, jotka ohimennen kehuivat puutarhaustaitojani. Muhaha!