Tässä on taas tovi vierähtänyt edellisestä kirjoituksesta. Postaustahdin perusteella melkein voisi kuvitella, ettei tämä blogi enää päivitykään. Vaan sellainen luulo olisi väärä, sillä täällä minä vielä olen! Viimeisten parin kuukauden aikana aikaani ovat vieneet opintojen loppuun saattaminen niin rästikurssien kuin opinnäytetyönkin osalta, muutto sekä pääsykokeet. Kouluasioihin ja tulevaisuuden suunnitelmiin paneudun paremmin omissa postauksissaan lähipäivinä, mutta puhutaan nyt hetki nykyisestä asumistilanteestani.
Toukokuun puolivälissä pakkasin omaisuuteni ja jaoin sen kolmeen eri paikkaan. Eläväisin osuus, eli lemmikkini tarvikkeineen matkasivat harjoitteluni ajalta tuttuun paikkaan - äitini luokse. Huonekalut ja lähes kaikki tavara muuttivat varastoon kaupungin laidalle, ja minun mukaani lähti pari laukullista vaatteita ja kosmetiikkaa. Asun siis tällä hetkellä parhaan ystäväni luona.
Oleiluni täällä on ehdottoman väliaikaista, ihan jo ystävyytemme säilymiseksi, mutta myös siksi, että ystäväni itse muuttaa pohjoiseen heinäkuun lopussa. Minunkin täytyisi siis löytää uusi asunto siihen mennessä, tai päädyn majailemaan äitini luokse. Syy, miksi päädyin sohvasurffailijaksi on siinä, että koin sen helpoimmaksi ja edullisimmaksi vaihtoehdoksi. Edellisen asuntoni vuokrasopimus ei ollut uusittavissa, enkä halunnut hankkia uutta asuntoa, sillä edessä saattaa olla opiskeluista johtuva maisemanvaihdos syksyn tullessa. Odottelen siis heinäkuun alussa saapuvia pääsykoetuloksia ja etsin sitten asunnon sieltä, missä minun tulee syksyllä olla.
Toistaiseksi yhteiselomme ystäväni kanssa on sujunut hyvin. Yllättävän kivuttomasti itse asiassa. Olen varma, että vielä koittaa se päivä kun ääntä korotetaan ja toiselle kimpaannutaan jostain maailman pienimmästä asiasta, joka sillä hetkellä ärsyttää ja samalla purkaa usean viikon turhautumisen kerralla ulos, mutta kun tietää sen olevan tulossa, tietää ettei se maailmaa kaada. Tai voi olla ettei sitä ärsyyntymistä koskaan pureta toiselle ääneen, koska kumpikin tietää tämän loppuvan joskus. Ja se joskus tulee lopulta aika pian.
Tämä asumisratkaisu on ollut hyvä senkin vuoksi, että ystäväni muuttaessa useamman sadan kilometrin päähän emme tule tulevaisuudessa näkemään toisiamme niin usein kuin samassa kaupungissa asuessamme. Hyvällä tuurilla ehdimme kesän aikana kyllästyä toisiimme siinä määrin, ettei ikäväkään iske heti auton perävalojen kadotessa horisonttiin.
Tällä hetkellä ikävöin lähinnä omia tavaroitani: kahvinkeitintä, sänkyä, meikkipeiliä... Mutta matkalaukusta käsin eläminen on myös yllättävän opettavaa. Tiedän nyt (ja toki myös menneen harjoitteluni myötä) pärjääväni esimerkiksi melko vähällä määrällä vaatteita pidemmän aikaa. Tämä ei toki tarkoita sitä, ettenkö ikävöisi täysikokoista garderoobiani, mutta on huojentavaa huomata etten ole niin materiaalin orja kuin joskus luulin olevani.
Ilman asuntoa oleminen on toisaalta vapauttavaa, mutta toisaalta kaipaan omaa kotia todella paljon. Olen ajatellut paljon tulevan asuntoni, millainen ja missä se sitten onkaan, sisustusta. Kun ei ole tavaroidensa ja mööpeliensä ympäröimänä, on kokonaisuuden rakentamista helpompi suunnitella. Tiedän nyt, millaisen kodistani tahdon, ja odotan innolla pääseväni rakentamaan sitä.