Jossain vaiheessa alkoi tuntua siltä, että kotona ei ole tilaa mulle, että niin sanotusti kaikki happi sieltä on käytetty. Kaipasin myös, kuten niin usein, maisemanvaihdosta, toisin sanoen: kauan jäytänyt selittämätön kaipuu lapsuuden kotiseudulle. Miehellä ei ole kiinnostusta sinne lähteä.
Olin jo pitkään haaveillut omasta "piilopirtistä". Paikasta, jossa saan olla rauhassa ja tehdä mitä huvittaa. Jokin aika sitten nostin karmaisevan ison lainan, ja ostaa täräytin pikku "piilopirtin". Matkaa on täältä Vantaalta parisataa kilometriä. Kun perjantaina töiden jälkeen saavun sinne, laitan tulet uuniin ja keitän kaakaota ja katselen vilttiin kääriytyneenä tulta, mietin: tästä en luovu koskaan (paitsi jos on pakko) ja kuinka onnekas olen, kun on ollut mahdollisuus tällaiseen. Tiedän, ettei kaikilla ole tällaista mahdollisuutta.
Sen jälkeen kun toteutin tämän pitkäaikaisen unelmani, olen huomannut: olen levollisempi. En hermostu asioista, joista aiemmin hermostuin. Joka paikan valloittavat miehen harrastuskamat, kaapin oven aukaisun estävä kenkäpino eteisessä, kengät oven edessä joihin kompastuu sisään tullessaan, tiskaamattomat astiat, pesemätön kylppäri, kaikki jotka jää aina mun tehtäväksi, jatkuvasti soiva musiikki joka estää mun lempparisarjojen katselun, aina varattu telkkari ja tietokone, kaiken edelle menevä miehen urheiluharrastus. Annan mennä kuin vesi hanhen selästä, sillä minullahan on oma paikka, jossa saan tehdä niinkuin itse haluan. Siellä nukun tosi hyvin ja rentoudun. Joskus mies lähtee mukaan, mutta harvoin. Se ei ole hänen kiinnostuksen kohteitaan.
Myös kateus on helpottanut. En enää kadehdi niin usein muitten onnea. En kadehdi sitä, että muut ovat toteuttaneet MINUN unelmiani. Joita en ole itse saanut toteuttaa. "Saanut". Eli uskaltanut, tai ollut mahdollisuutta, olosuhteita. En enää, sillä olen myös itse saanut toteuttaa yhden unelmani, myös minulla on onnea.
Matkakuume ja kaukokaipuu ovat myös hellittäneet "piilopirtin" myötä. Nyt ei ole niiden aika. Ehkä joskus taas sitten. Puhumattakaan siitä, ettei sellaiseen olisi enää rahaakaan. Kahden kodin pitäminen vie kaikki rahat. Mutta silti olen tyytyväinen. Ehkä tulevaisuudessa kadun, mutta nyt en. Nyt nautin. Jos joskus tulevaisuudessa näyttää siltä, ettei rahat riitä, täytyy sitten miettiä uudelleen, ja vaikka myydä toinen pirteistä. Kumpi, se jää nähtäväksi... :)