Taannoin elämääni tuli vauhdikas ja äänekäs pieni pakkaus, joka opetti tälle miehelle kärsivällisyyttä ja epäjärjestyksen sietämistä sekä pakotti tamperelaisen punkkarin tottumaan säännöllisempään elämään.
Ehei, kyse ei ole tästä viisivuotiaasta, joka taloudessamme viipottaa. Puhun karvaisemmasta ja tässä blogissa vähemmälle huomiolle jääneestä perheenjäsenestämme, Pandasta. Tuo katti on seurannut minua jo lähes kymmenen vuoden ajan, halki monenlaisten elämänmuutosten ja useiden eri kotien, antaen minulle hullun kissamiehen lempinimen. 
Olemme blogin varsinaisen kirjoittajan kanssa molemmet joutuneet viimeisen vuoden aikana tottumaan uusiin perheenjäseniin ja iloksemme olemme huomanneet kuinka pienet lapset ja kissat eivät loppujen lopuksi ole kovin erilaisia. Oletko koskaan ostanut jotain todella upeaa lelua ja huomio kiinnittyy käärepaperiin, laatikkoon tai johonkin täysin turhanpäiväiseen lisäkkeeseen. Jep, tärkeintä että lahjan saaja on iloinen. Kuvassa Pandan lempilelu, kengännauha.
Hei, lähdetäänkö ulos? Tuolla oven ulkopuolella odottaa kokonainen maailma täynnä ihmeellisiä asioita! Ei jaksais aina maata täällä sisällä. Liikunta tekis hyvää. Ai ei vai? Maataan mielenosoituksellisesti maassa. Nää on pakko laittaa päälle, muuten ei mennä. (Panda ei juurikaan käy ulkona.)
Lauantaiaamu – täydellinen hetki nukkua rauhassa pitkään ja makoilla sängyssä auringossa kylpien. Tai ainakin yrittää esittää nukkuvansa, koska tietää että kun silmät avaa, niitä ei enää suljeta. Aamuhan on paras aika leikkiä ja herätä aikaisin aamupalalle. Jotta voi pari tuntia myöhemmin väsähtää hyvin ansatuille päikkäreille kun isäntäväki on saatu silmä kourassa ylös. Huomenta vaan.
Mutta entä kissa ja lapsi yhdessä? Yhteispelillä - tai dominoefektinä - kovia sai kokea eteisen peili, joka pamahti tuhannen paloiksi lapsen leikkiessä ja kissan tätä panikoidessa. Montako vuotta tai elämää epäonnea kissa saa peilin rikkomisesta? Entä kun kyseessä on mustahko kissa?