Päivä 67
Kaikella on puolensa?
Turussa meni hyvin. Kävimme tapaamisessa ja yhteinen sävel pukuni ompelijan kanssa löytyi nopeasti. Fiilis on luottavainen ja hyvä. Melkein yhtä merkittäväksi teemaksi päivälle tuntui muodostuvan se pieni "Turku"-huokailu kun oli niin kaunista, tuttua ja turvallista. Tosin, kaikella rehellisyydellä, muistan kyllä ennen Helsinki-huokailleeni samoja asioita kun siellä asuttiin. Tarina menee siis kutakuinkin näin;
Idässä synnyin ja elin. Joensuusta karkasin tuli pyllyn alla Helsinkiin kun olin 20v, sitten tapasin P:n kun olin 22v. Sitten muutin Turkuun pojan perässä. Turussa vietin 4 (NELJÄ!) onnellista vuotta. Ihanaa sellaista parisuhteen ja koulun merkeissä. Valmistuin, perustin yrityksen ja sain kuulla olevani raskaana. Paniikki. Muutimme MINUN pyynnöstäni Helsinkiin. Nyt täällä kohta vuosi mennyt.
Turusta oli päästävä pois. Vauvapaniikki mikälie. Pelotti ja tarvitsin ystäviäni, veljiäni ja heidän perheitään. Kaikki nämä löytyivät Helsingistä. Nopeasti tuli olo että tänne muutto oli paras ajatus ja se toteutuikin minun ansiostani hetkessä. PUFF! H wants H gets. Helsingin koti oli pienempi, kalliimpi ja kaukana keskustasta. Turussa tilaa riitti ja koti oli ihan torin laidalla. Eikä mikään ruma koti. 80neliöinen jugend. Huomattavasti edullisempi ja suurempi kuin tämä neljännen kerroksen hissitömän talon kaksio. Mutta H wants H gets eikö niin?
Onhän täällä ystäviä, onhan täällä sukulaisia. On lyhyempi matka Joensuuhun vanhempieni luokse, nopeampi matkustaa Ranskaan heidän toiselle kodilleen. On tekemistä, kaunista Käpylää. Kaikkea ihanaa ja paljon. MUTTA kallista. Niin sietämättömän kallista!
Tänään Turussa tunsin ensimmäistä kertaa piston siitä että oliko Helsinki virhe? Olisiko Turussa ollut parempi olla? Tilaa olisi ollut enemmän, neliöitä meille kaikille kolmelle. Helsingissä rahamme ovat tiukalla mutta sosiaalinen elämä kukoistaa ja näemme läheisiämme enemmän.
Haluaisimme jäädä tänne, haluaisimme ostaa oman kodin. Rakentaa pysyvän pesän ja tuntea olomme Helsinkiläisiksi. Pankit ovat sulkeneet ovensa nenämme edestä vuorotellen, toiset eivät edes soita "tuloksia." Ensimmäistä kertaa tänään siis puristi... Pelkäsin että minä vain määräsin tahdin. Komensin P:tä että muutetaan ja elämä meni näin. Muuttui näin kalliiksi, pieneksi ja arvaamattomaksi.
Onneksi P sanoi autossa että "Hei, tämä oli oikea ratkaisu." Hän viihtyy Helsingissä, hän viihtyy uudessa työssään. Hän viihtyy kanssamme kotona, missä se sitten onkaan. Ensisijaisesti tuli tunne että leuka pystyyn ja uudet ideat tulille, jotenkin tämä on saatava toimimaan. Vuokralle ei huvittaisi näillä hinnoilla lähteä, mutta Helsinki on silti se ainoa ja oikea vaihtoehto tällä hetkellä. Mitään asumismuotoa ei siis suljeta pois suunnitelmista.
Kyllä, H wants H gets. Ja nyt minä haluan pysyvämmän kodin perheelleni.
H
