Miten sitä muistaa aina viiä sen lapsen potalle? Mitä sitte jos ei oo vessaa lähellä ja se hätä tullee? Miten mie muistan aina pakata ne vaihtovaatteet? Mitä jos en muista ja se pissa tullee? Mitä sitte ku se ei halua sinne potalle ja se pissa kuitenki tullee? MITEN TÄMÄ ON NYT NIIN HITON HANKALAA? Miten mie oon ikinä saanu pojan oppimaan kuivaksi? Ei kai sillä enää vaippaa oo...
Siinäpä osa mietteistäni, jota olen päässäni pyöritellyt tämän kuivaksi opettelun tiimoilta. Saana on kyllä tehnyt isommat hätänsä jo vuoden verran pottaan, mutta pissalle ei ole suostunut sinne menemään, ei sitten millään. Heti jos tytöltä vaipan riisuu, se juoksee huoneeseensa ja hakee sieltä uuden vaipan. Ei siis ole suostunut edes olemaan ilman vaippaa. Sehän suorastaan RAKASTAA niitä housuvaippojaan.
Neuvolassa sanoi täti, ettei ole mitään kiirettä sen vaipan kanssa. No ei ole kiirettä, vielä. Minusta vaan on alkanut tuntumaan, että jos me ei mitään tuon housuvaipparakkauden suhteen tehdä, tytöllä tosiaan on ne vaipat vielä teininäkin...
Eilen aamulla tein päätöksen: TÄNÄÄN EI LAITETA VAIPPAA! Päätin, että pesitään kotona koko päivä ja tyttö saa hilputella peppu paljaana tai ei pakosta paljaana, mutta ilman vaippaa kuitenkin. Tokihan idea piti myydä myös tytölle itselleen.
Juteltiin asiasta paljon. Keksin myös pissapottalaulun, jota lauletaan aina potalla. Lupasin, että potalla voidaan myös lukea kirjoja ja laittaa huulirasvaa jne. Ja jos ei laiteta vaippaa, niin illalla mennään ostamaan hienoja pikkareita. Ihmeiden ihme, tyttö suostui. Koko päivän valveillaoloajat Rimpukka oli ilman vaippaa. Pari kertaa meni housut vaihtoon, mutta tosi nopsaan tyttö hoksasi pottajutut. Siellä potalla käynti tuntui olevan jopa ihan mukavaa. Ihme kyllä. Yöksi sekä päiväunille laitettiin vaippa. Ja kyllä minä laitan sen vaipan kauppareissuillekin vielä ainakin jonkin aikaa, mutta kotona ollaan ilman.
Illalla kun Jykä tuli kotiin, lähdettiin pikkariostoksille.
Ei muuten ollut mikään ihan nopsa rasti. Vaihtoehtoja oli melko paljon. Tosi fiksusti olivat Lindexillä asettaneet nuo pikkarit hyllyyn, pienten lasten pikkarit ylhäällä ja isompien alhaalla...
Saana iski silmänsä mustiin, pinkillä pitsikoristeella oleviin pikkareihin (great!), tai vaihtoehtoisesti leopardikuvioisiin pöksyihin. Minä en todellakaan osta pienelle tytölle aluvaatteita, jotka näyttävät aikuisten housuilta. Ei sen puoleen niiden kootkin taisi alkaa 128cm ylöspäin, mutta en kyllä suostu ostamaan mitään aikuisten alkkareita Saanalle sittenkään, kun hän on sen kokoinen.
Noh, me neuvoteltiin ja neuvoteltiin. Onneksi osaan hyvät puhumisen lahjat ja sain puhuttua tyttösen valitsemaan itselleen kivat lasten pikkarit. Tärkeänä Tinttara asteli kassalle ja ojensi tädille pikkarit yksi kerrallaan ja kertoi:
"Saanalla ei ole vaippaa koko päivänä. Ostetaan uuret pikkarit".
Voi toista. Kyllä oli vaipaton päivä ilmeisen iso juttu tytölle itselleenkin, kun ihan vieraalle tädille intoutui puhumaan. Sitä ei nimittäin ole tapahtunut koskaan.
Tälläiset pikku pikkarit me saimme yhteistyöllä valittua.
Tänään aamulla piti saada vaippa pois ja pikkarit jalkaan. Mielellään kahdet päällekkäin, kun noista tuntuu olevan niin vaikea valita. Ilman vaippaa mennään siis toista päivää, eikä tänään ole vielä tullut yksiäkään lattiapissoja. Kävimme myös vähän shoppailemassa sekä kahvittelemassa tuossa ennen päikkäreitä ja kun saavuimme kotiin, oli tytön vaippa kuiva. Hupsista!
Tästä se lähtee, pienin askelin. Tajusinpa tuossa juuri, että lapsen valmiuksien lisäksi, on tämä homma paljon kiinni myös vanhempien omasta viitseliäisyydestä (ainakin minun kohdallani).
"Piis, piis, pisu-pisu-pis. Pottaan tulee pisu-pisu-pis. Pisu-pisu-pisu-pisu-pisu-pisu-pis. Pisu-pisu-pisu-pisu-pisu-pisu-pis. PIS, PIS, PISU-PISU-PIS, PISU- PISU-PISU-PISU-PISU-PISU- PIS!"
Tähän kuuluu myös taputukset. Ekaksi polviin ja lopuksi napakasti käsiin. Ja pisupisupis tulee lähes takuuvarmasti.