Pötkötysperjantai,
ehdin vihdoin rauhoittua, kääriytyä vilttiin ja ottaa läppärin syliin. Töiden ja opintojen osalta hiljenee nyt hieman, ja aikaa riittää taas siihen itselleni rakkaimpaan hommaan, eli luovaan itsensä ilmaisuun. Olin kaksi viikkoa kokopäiväisesti töissä ja kursseillakin vedettiin loppukirejä, lisäksi samoille viikoille sattuivat vielä vappu ja omat synttärijuhlat. No, huomenna olen taas matkustamassa Turkuun ensin kummitytön synttäreille ja sunnuntaina tietysti vietetään äitienpäivää. Mutta nyt, ah, hidas perjantai-ilta kisun kanssa sohvalla.
Vietin hauskan vapun Tampereella hauskojen rakkaiden ystävieni kanssa! Joltain oli karannut pallo, joten sidottiin se poseeraamisen jälkeen puuhun.
Hauskat synttärijuhlat vietin Samettiklubilla myöskin rakkaiden ystävien kanssa! Tässä vielä linkki jos kiinnostaa tsekata mun setti:
Katsotaan nyt juuri Simbaelan kanssa telkusta leffaa Eat Pray Love. Olen nähnyt tämän pari kertaa lopusta, mutta en vielä koskaan alusta saakka. Nytkin ehkä puoli tuntia alusta myöhässä. Veikkaan, että tajuan silti tarinan pointin. Hauskaa on, että Liz lähtee pois New Yorkista tekemään matkaa itseensä kun minä lähden juuri Nyciin tutustumaan kaiken uuden ja vieraan lisäksi myös itseeni. Mutta niinhän se on, täytyy vaan päästä pois omilta mukavuusalueilta. Jotenkin ymmärrän tuon Lizin kipuilut. Tuossa jossain kohdassa sanottiin, että "Raunio on lahja". Yritän pitää sen mielessä. Se lause tuo lohtua. Olisipa minullakin varaa lähteä ihan vuodeksi etsimään itseäni. Ja lähinnä tietty kiinnostaa se pastan mussuttaminen. Joskus haaveilin meditaatioreissusta Intiaan, mutta veikkaan, että minulla olisi samanlaisia ongelmia kuin Lizillä alussa. Olen ollut kerran päiväkurssilla meditaatioon liittyen, mutta tein sen jälkeen yhtenä aamuna töissä tauolla harjoituksen ja se jäi sitten siihen. En oikein edes tiedä, miksi en meditoi. Voisin meditoida vaikka nyt. Mutta ei.
Nyt teki mieli alkaa lukea kirjoja. Esimerkiksi juuri tämä Eat Pray Love ja kaikkea meditaatioon, itsensä etsimiseen ja löytämiseen liittyen. Ärsytti kyllä tuo tarinan romanttinen loppu. Olen niin katkeroitunut vanhapiika, etten kestä onnellisia loppuja! Joo, voisi myös lukea elämänkertoja naisista, jotka ovat eläneet hyvän onnellisen ja rakkautta täynnä olevan elämän ilman elämänkumppania. Menen nyt itkemään itseni uneen Simbaelan turkkia vasten.
Ellu <3