Heipähei. Blogihiljaisuudelle ei taaskaan ole sen dramaattisempaa selitystä kuin vauhdikas taapero, joka imee mehut vanhasta äidistään, hidasteleva pädi (vai nettiyhteys? vai Lily?), joka ei houkuttele edes lukemaan blogeja, ipanaan takertunut pieni flunssanpoikanen, joka tekee jässikästä kärttyisämmän muttei juurikaan hidasta menoa, sekä yleinen kevätväsymys. Blaah. Mutta jottei huhtikuun bloggaustiheys olisi ihan luokattoman surkea, tässä sentään kuvapostaus parin viikon takaa...
Yritin (turhaan) etsiä juttuun ingressiksi sitä Asterix Britanniassa -sarjiksen kuvaa, jossa tehtäväänsä omistautunut brittipuutarhuri tasoittaa nurmikenttäänsä kynsisaksilla (tai niiden Rooman vallan aikaisella vastineella), sillä sellaisia britit tapaavat olla: hulluja puutarhureita. Kerrostaloasumista kammoksutaan, koska engelsmannien mielestä ihmisoikeuksiin kuuluu takaovi ja oma pihanpläntti, olkoonkin se vaikka postimerkinkokoinen. Puutarhamyymälöitä on suburbiassa pilvin pimein, kasvien nettikauppa kukoistaa, julkkispuutarhureitten TV-sarjoja katsovat kaikki, ja jokakesäisiin puutarhanäyttelyihin (Lontoon seudulla esim. Chelsea Flower Show ja Hampton Court Flower Show) on sellainen tunku, että liput jäävät haaveeksi ilman suhteita tai Royal Horticultural Societyn jäsenyyttä.
Minun armas siippani on samanlainen multasormi, äidinmaidossa puutarhahulluuden imenyt. (Anopilla onkin aivan upea piha Länsi-Englannissa; joitain kuvia esim. täällä ja täällä). Nykyisen kotitalommekin itse asiassa päätimme ostaa suurelta osin siksi, että siihen kuului kadun isoin takapiha - olimme käyneet katsomassa samalta kadulta kahta muutakin taloa ja tehneet toisesta jo tarjouksenkin, mutta niiden pienehköt pihat arveluttavat Miestä. Kaikki viikonloput Mies mieluiten kyyristelisi rapsuttelemassa kasvimaata tai harventamassa kukkapenkkiä. Lapsen kanssa pihanhoito tosin on jäänyt vähän, heh, lapsipuolen asemaan, sillä emme olleet kaukaa viisaita ja suunnitelleet pihaa ihan kaikkein lapsiystävällisimmäksi... Matalia tiilimuureja, teräviä kasvilavankulmia, rappusia ja tasoeroja on ihan tarpeeksi. No, ensi kesänä on jo helpompaa, kun ipana osaa toivottavasti kulkea portaissa omatoimisesti eikä ehkä välitä työntää ihan kaikkea suuhunsa.
Joka tapauksessa - ylläolevan jaarituksen oli tarkoitus olla alustuksena sille, mitä tyypillinen englantilaisperhe tekee keväisenä viikonloppuna, jolloin aurinko suvaitsee näyttäytyä pitkän harmaan viikon jälkeen ja paljastaa kukkapenkkien paljaan mullan: pihamyymälään, mars!
Jokaisella itseäänkunnioittavalla brittipuutarhurilla on lempi-garden centrensä. Meidän suosikki on Pohjois-Lontoon Enfieldissä piilotteleva Clockhouse Nursery; se ei ole ihan nurkan takana, mutta oijoijoi, mikä valikoima ja hinta-laatusuhde. Jos kukaan lontoonsuomalainen viherpeukalo tätä sattuu lukemaan, suosittelen lämpimästi.
Takapiha kaipaa väriä ja ikivihreyttä. Josko punainen kamelia...?
...vai purppurainen magnolia?
Näistä ryhmä mimosapuun alle (missä mikään kasvi ei kukoista) ja ruukkuihin erivärisiä alppiruusuja?
Mitä mukaan tarttui: kaksi (!) uutta magnoliapuuta (rrrakastan magnolioita!), muutama jasmike, laatikollinen pieniä pelargonioita ja pussillinen begonianmukuloita.
Nyt ne ovat jo oman maan mullassa.
P.S. Mainiota vappua! Sitä juhlaahan ei näillä kulmilla tunneta - meillä on sen sijaan toukokuun ensimmäinen maanantai aina yleinen vapaapäivä, May Bank Holiday. Suomi-koululla sentään juhlitaan lauantaina simadiskon merkeissä.
***
A sunny spring weekend... Where would a British family head to? A garden centre, of course. Our chosen one tends to be The Clockhouse Nursery in Enfield - a superb choice combined with an excellent quality and affordable prices.