Usein ihmiset kysyy sitä ihaninta kasvia ja kauneinta kukkaa ja siihen on todella vaikeaa vastata, sillä vastaukseen vaikuttaa vuodenaika ja sesongit. Inhokkikasviani taas ei tarvitse kahta kertaa miettiä. Vietin lauantaina noin viisi (5) tuntia puutarhassa kitkien vuohenputkea Aegopodium podagraria.
Tässä kohdassa oli hyvin pitkään mansikkamaa, joka oli peitetty asiaankuuluvasti mansikkamuovilla. Taimet tulivat kivasti pienistä koloistaan. Vuosien saatossa omenapuun latvus kasvoi kasvamistaan mansikkamaan yläpuolella ja paikalle vyöryi vuohenputkikolonna. Mansikat vähensivät satoaan ja vuohenputki vahvisti kasvustoaan.
Kaikkien mahdollisten positiivisuushaasteiden ja hyvien mielten kannustusten keskeltä: voin kertoa, että tämä on kasvi, jota vastaan on todella vaikeaa taistella. Kauheen vaikea nähdä tässä mitään positiivista. Kun poistin vuosia paikallaan olleen muovin, sen alta paljastui hillitön massa vaaleaa vuohenputkikasvustoa. Kitkin alueen kohtalaisen tarkasti ja kitkentäjätettä tuli kottikärryllinen!
Projektin päätyttyä kastelin mullan ja kylvin nurmikon siemenet. Kasvuston pitäisi tyrehtyä ajan kanssa, kun nurmikko kasvaa ja sitä parturoidessa myös uudet kasvustot katkeavat. Näin siis teoriassa. Kaikkeni olen nyt tämän kohdan kanssa tehnyt, ainoastaan kemialliset torjuntakeinot ovat käyttämättä. Niihin en kuitenkaan ole näillä näkymin tarttumassa.
Tänä kesänä paikalla tulee olemaan nurmikko ja kahden omenapuun väliin laitan riippumaton. Siinä voi sitten lepuutella kitkemisestä jäykistynyttä selkäänsä. Vuohenputken uusia pieniä versoja voi kuulemma käyttää ruoanlaitossa, mutta jostain syystä se ei ole inspiroinut minua ollenkaan. Ehkä pitäisi antaa sille mahdollisuus, kasvustoa on edelleen riittämiin muualla puutarhassa.