Puutarhanhoidon sietämätön keveys

Olen ihminen, joka innostuu helposti asioista. Valitettavasti olen myös ihminen, joka kyllästyy helposti asioihin. Innostumisen ja kyllästymisen aihepiirejä löytyy; lukeminen, liikunta, käsi-ja askartelutyöt, eri musiikki-kategoriat, televisiohjelmat, vaatteet, kodin sisustus ja muutamia muita hiukan suurempisuuntaisiakin höpsähdyksen kohteita.

Tietynlaista kypsymistä olen vuosien varrella onneksi havainnut. Onko kokemus tuonut viisautta?????:) Mene ja tiedä, mutta nykyisin minulla on vastakeino innostumisen/kyllästymisen jatkumoon. Tämä on jokaiselle vastaavasta jatkumosta oirehtivalle suoraan arkeen kopioitavissa. ÄLÄ INNOSTU. Enkä nyt tarkoita, että ei voi innostua yhtään mistään, vaan pohdiskelee ja mietiskelee onko jostain asiasta huikaisevan innostunut vielä viikon, kahden viikon, kolmen kuukauden tai vuoden päästäkin ennenkuin ryntää ostamaan kotiinsa kantamaan kaikenlaista mikä kyseiseen aihepiiriin kuuluu, tai tekemään jotain muuta peruuttamatonta hölmöä.

Näitä aihepiirejä on esim. älä leikkaa hiuksiasi lyhyeksi (kestää nimittäin p**hanan kauan kasvattaa ne uudestaan pitkiksi), älä sisusta tai tapetoi kotiasi laajasti retrokuvioilla (kuukauden päästä mietit mitä päässäsi liikkui, varmaan pienet retroukot tanssi siellä letkajenkkaa), älä aloita zumbaamaan hullusti kaksi kertaa päivässä (kuukauden päästä et halua ikinä zumbata), älä hanki kaikkia liikunta- ja ulkoiluvaatteitasi neonvärisinä (joskus on ihan mukava sulautua massaan mustassa;), älä aloita puutarhaharrastustasi Kodin Terran ruukkuosastoa tyhjentämällä...

Muutaman lisämutkan kautta siis asiaan, puutarhanhoitoon. Vuosi sitten innostuin puutarhanhoidosta, ja visioin miten pienen, kahdella puolella sijaitsevan rivaripihamme saisi tooosi ihanaksi hyötypuutarhaksi ja kukkamereksi. Sain loistavan idean ruukkupuutarhasta (puutarhalehdissä kun oli niin söpöjä kuviakin) ja hankin sieltä Kodin Terrasta noin 30 pientä, keskikokoista ja suurta ruukkua. Alkukesästä istutin kynnenaluset mullasta mustina, innosta puhkuen pavun, herneen, retiisin ja ties minkä muun ihanan siemeniä. Isoihin ruukkuihin ruusuja, pelargonioita, krasseja, lumihiutaleita ja ties mitä muita ihania. Sinne sun tänne pieniä pensaantaimia. Tutkin netistä, missä kukissa perhoset viihtyvät, että saatais ihan Edenin meininkiä.

Tulos: etten vaan olis kyllästynyt....? No, niinpä. Pavut oli pahoja, herneet kuivui, retiisejä kasvoi liikaa ja niistäkään ei kukaan tykännyt. Jotkut kukat kasvoivat hyvin kunhan muisti lannoittaa, toiset taas diivailivat veden suhteen. Ja kastelukannu vieköön, kuinka monta kannullista näille kaikille kasvustoille piti kantaa vettä! Kauheeta.

Pensaantaimia Tarkastaja Karvatassu päätti ihan omatoimisesti lannoittaa urealla, vaikka yritin kuinka ohjata sitä ureoimaan ihan johonkin muualle. Sitä vaan, että jos pensaat kasvaisi koiran pissalla niin tokihan sitä myytäisiin siellä Terrassa pulloissa hyvällä litrahinnalla.

Mikä ottaa eniten päähän? Miehen kettuilu niistä 30 kukkaruukusta, jotka on kuulemma joka paikassa tiellä ja tukkii varaston. Vink, vink, meiltä saisi halavalla käytettyjä ruukkuja.

Muistutukseksi itselleni, pitäisikö otsaan kirjoittaa; ÄLÄ INNOSTU tänä vuonna puutarhanhoidosta!