Ilmat ovat olleet mitä mainioimmat ja ne ovat totisesti piristäneet päiviä. Kevään ihanuuden keskellä olen kuitenkin havahtunut huolehtivani monia asioita. Vanhemmuus ei ole helppoa, sen tiesinkin jo, mutta en varmaan ennen tajunnut, että lapsen ikävuosien lisääntyminen on verrannollinen huolen määrään.
Vauva-aika oli raskasta, mutta samalla myös jokseenkin yksinkertaista. Nyt kun kuvioissa ovat sosiaalisten tilanteiden opettelu, kaverisuhteet ynnä muut, pyörii päässä hieman monimutkaisempia yhtälöitä. Että miten se oikein pärjää ja onko sillä kaikki hyvin?
Ja joudunko ihan tosissani myös joskus päästämään tuo pikku ihmisen ulos ovesta ihan yksin?
Tuntuu, että vähitellen alkaa konkretisoitumaan se, että meidän perheessä on yksi ihan oma ihminen, josta minä en enää tiedä kaikkea ja joka ajattelee ja toimii omalla tavallaan. Kunhan sitä vaan osaisi olla läsnä ja opastaa oikein.
Ehkä huoli helpottaa sitten lapsen aikuisuuden kynnyksellä ja voin todeta, että ihan kunnon kansalainen siitä tuli. Tai sitten jatkan huolehtimista hamaan tulevaisuuteen (terveiset vaan anopille ♥)
Kasvattamisesta puheen ollen, jossain olen sentään ainakin onnistunut. Syksyllä kylvämistäni sipuleista pilkistävät ensimmäiset helmilijat. Voi ihanuutta! Ja pari päivää sitten kylvämäni pääsiäisvehnä on itänyt. Kunhan nyt säilyisivät hengissä, antaisi vähän luottoa tähän hommaan.
