Kerroin jo viime keväänä, kuinka olin innostunut kasvattamaan joululta jääneitä amaryllikseja toivoen niiden uutta kukkimista. Juttuja aiheesta löytyy täältä, täältä ja täältä.
Mikään ei ole juuri muuttunut tänä vuonna: kasvatan ja hoidan edelleen amarylliksia ja odotan, koska uudet kukat puhkeavat. Sellainen muutos on tosin tapahtunut, että amarylliksiä on tällä hetkellä jäljellä vain yksi. Muut heivasin tylysti kompostoriin viime kesän päätteksi sen jälkeen, kun olin jättänyt ne pihalle varjoisaan paikkaan, hortensiapensaiden juureen liian pitkäksi aikaa ja liian vähälle huomiolle. Sade oli ehtinyt vaivihkaa kastella runsaasti amaryllisten multaa ja tehnyt siitä märkää mössöä. Ajattelin heti, että mitään ei ehkä enää ollut tehtävissä, ja kiikutin kasvit sen kummemmin harmittelematta pihan perälle maatumaan.
Tämän jälkeen tuli jälleen todistettua, että osaan joskus olla todellinen mestari heitteillejätössä. Ainakin, mitä tulee kukkiin ja kasveihin.
Peli ei ollut kuitenkaan täysin menetetty, sillä olinhan kaikesta huolimatta onnistunut pelastamaan sen yhden ainokaisen amarylliksen, joka oli (kuin ihmeen kaupalla) säästynyt liialta kastelulta. Siirsin sen syksyllä puutarhasta sisälle, hoidin sitä ohjeiden mukaan ja vein sen lopulta pimeään kellarikomeroon talvehtimaan. Jotta olisin muistanut hakea amarylliksen takaisin valoon ja huoneenlämpöön nyt lopputalvesta tai viimeistään alkukeväästä, kirjoitin sähköisen muistilapun läppärini näytölle.
Ja kuten seuraavaksi arvata saattaa, eiköhän se lappu hautautunut vahingossa muiden samanlaisten lappujen sekaan. Kesti nimittäin tämän viikon alkuun, ennen kuin jälleen muistin, että ai niin. Se amaryllis.
Mutta eipä hätää. Kasvilla näytti olevan kaikki hyvin ja kunnossa, kun kävin hakemassa sen keittiön ikkunalaudalle. Kun sipuliin kurikisti sisälle, siellä oli näkyvissä vihreää ja uuden elämän alkua.
Mestari heitteillejättäjällä oli jälleen kerran ollut hyvä tuuri matkassa.
Lehdenalut ovat kasvaneet muutamassa päivässä selvästi näkyville.
Ja pilkottaa sieltä yhä selvemmin myös tuleva kukkavarsi.
Tämä amaryllis on se sama, jonka sain kukkimaan jo vuosi sitten. Silloin siihen puhkesi näin hienot kukat.
Tarkoitus on edelleen tietysti jatkaa tätä kasvatusta ja hoitoa tänäkin vuonna. Nyt minun on kuitenkin oltava piirun verran huolellisempi kuin viime kesänä. Tällä kertaa minulla ei oikein olisi varaa tyriä mitään. Muuten voisin menettää tämän viimeisenkin (enemmän tai vähemmän kovia kokeneen) amarylliksen.
Sitä hetkeä en haluaisi kokea. Haluan nimittäin nähdä mielenkiinnosta ja silkasta uteliaisuudestakin, kuinka monta kertaa amaryllikseni oikein pystyy kukkimaan tulevina vuosina.
Olen selvästi jäänyt koukkuun tähän hommaan.
:)