Naiskämppis täällä hei.
Asuntohan on tässä kontekstissa valju sana – nyt puhutaan ekaa kertaa kodista. Kodin pitää tuntua siltä miltä mikään muu paikka maailmassa ei, eli omalta.
Kotia valitessa kuka tahansa hygieniastaan ja rikosrekisteristään kiinnostunut kansalainen miettii kuitenkin myös tarvehierarkiansa alimman portaan ydintä: turvallisuutta. Itse olen turvallisuushakuinen tapaus, ja jopa minä tarvitsen pilvilinnan sijaan betonille rakennetut laskelmat. Ja sen päälle ilmeisesti tyydyttävässä kunnossa olevan kerrostalokolmion.
Koska mieskämppiksen kapasiteetti kului ensin pääosin kauhuskenaarioiden rakentamiseen ja sitten kaljatreffien sopimiseen erinäisten isännöitsijöiden kanssa, jonkun oli mietittävä myös kauneutta, unelmia ja sitä, mikä tekee asunnosta kodin. Ja vaikka kustannukset laskettiin tasavertaisesti yhdessä ja ensiasuntoamme voi kutsua monicamaisesti järkeväksi unelmaksi, minä olen se osapuoli joka pitää kuviossa mukana kodinoston pehmeät arvot.
Tässä siis omat asunnon hankinnan kriteerini:
- Alue: ei mielellään mikään kaupungin potentiaalinen meatpacking district, koska kuka jaksaa odottaa kaupunginosan kukoistusta peläten puoli vuosikymmentä pesukarhuja ja pulsuja. Kaleva on jo itsenäinen mutta kasvava kaupunginosa jossa 50-luvun estetiikasta nauttivan on helppo elää. Läheltä löytyy kaupat, apteekit, ärrät, ravintoloita, leipomo, kahvila, pankki – ja kirppis, koska Tampere. Sammonkadun toisesta päästä alkaa keskusta, jonne viipottaa pyörällä viidessä minuutissa. Toisesta päästä taas löytyy isot marketit ja huonekaluliikkeet. Mikä parasta, Tampereelle suunniteltu (ja toivottavasti toteutuva) ratikkalinja, kaikki Kalevan kolme puistoa ja viime vuonna siunauksensa saanut maauimalan rakentaminen henkivät Helsinkiä, joka tässä vaiheessa luo Tampereelle tottumattomalle stadilaiselle armottoman kotoisan olon.
- Valo: tuleva kotimme sijaitsee talon päädyssä, jota ajalle tyypilliset nauhaikkunat (tjeu banneri) reunustavat. Ne päästävät valtavasti valoa sisään. Ikkunat on myös uusittu pari vuotta sitten, joten eivät vedä eivätkä sisäänrakennettujen sälekaihtimien ansiosta kesällä myöskään kuumota. Valo virtaa läpi huoneiston. Se on hyvä se, koska jos en voi kylpeä ammeessa, kylven sitten hitto vie valossa.
- Pohja: 68-neliöinen asunto on rakennettu vuonna 1957. Siinä missä joku voisi kokea tilaratkaisun laatikkomaiseksi, meille 50-luvun funktionalismi ja käytännönläheinen ajattelu tuntuu rauhoittavalta. Silti moni kiertämistämme ehdokkaista oli paikoin tukala muunkin kuin tupakansavua imeneen tekstiilitapetin ansiosta. Tässä asunnossa pohja kuitenkin toimii, ja tulee sallimaan monenlaisen huonejärjestelyn tai tulevan väliseinän purun jos sellaista joskus vielä halutaan. Se ainoa kummatus on vastaremontoidun kylpyhuoneen vara-ovi suoraan vaatehuoneeseen. Toivon ettei tulevaa walk-in -closettiani tulla vahingossa sekoittamaan viereisen pikkulan kanssa. Muuten narnia-ovi ei häiritse.
- Gut feeling: se on sitä, kun näkee kaiken korkkimaton ja lasikuitutapetin takana ne Pinterestin vuosia salaisina pidettyjen kansioiden inspiraatiokuvat BAM. Sitä, kun kattoon pultatut koukut keinuttavat jo sielusi silmin nauravaa, tarhaikäistä lastanne (josta ei ole vielä minkään sortin tietoa). Sitä, kun alat itkemään näytön jälkeen pihalla pelkästä pettymyksen mahdollisuudesta. Se on sitä, kun ryhdyt näytössä mustasukkaiseksi kaikista omaa kotiasi hipelöivistä hipeistä ja mummoista. Ja unohdat aiemmat ehdokkaat kuin niitä ei olisi ollutkaan.
Mutta siitä ratkaisevasta näytöstä kertookin lisää sitten mieskämppis.