Kävimme miehekkeen kanssa viikonloppuna moikkaamassa äitiäni, tai tarkemmin sanottuna hänen uusinta perheenlisäystään:
Saanko esitellä: Viiru Oskari, 14-viikkoinen burmilla-rotuinen sydäntenmurskaaja. Tuo kuvassa näkyvä kori oli maailman paras paikka, kuivatut muikut maailman parhaita herkkuja ja tassujen alla epäilyttävältä tuntuva viltti maailman paras lelu. Yön ensimmäisen puolitoistatuntisen kaveri nukkui ensin vatsani päällä, sitten reittäni vasten selällään tassut ojossa, ja lopulta käpertyi isännän tyynylle tämän kaulakuoppaan, ja poistui vasta aamuyön tunteina.
Kuvaussessiosta ei ollut tulla mitään, kun kameraan katsominen tuotti suunnattomia haasteita ja kiusana oli vielä tuo epäilyttävä viltti. Olisin toivonut saaneeni kuvan kisulin ja vesilasin ensimmäisestä kohtaamisesta; tyyppi ei ollut millään ymmärtää, että vettä ei saa käpälällä roikkien ulkopuolelta lasin pohjasta. Ja katsokaa nyt tuota naamaa.
Ja katsokaa nyt tuota naamaa.
En kestä! Menetin sydämeni tuolle pikkuriiviölle aivan täysin, eivätkä käsissä tuntuneet kynnen- tai hampaanjäljet haitanneet ollenkaan. Voi rakkaus <3