Ja näinhän se aika kuluu ja tupakka palaa, kuten vanha kansa tuppaa sanomaan, ja meidänkin muutto alkoi häämöttää. Ja ne viime hetkethän menivät juuri kuten Strömsössä.
Ensin meni astianpesukone tukkoon. Mahtavaa, tiskithän ovatkin juuri se, mitä pakkausrumbassa kaipaa. Seuraavaksi meni vessa tukoon. No onneksi niitä sentään oli kaksi.
Sitten saamme kuulla, että pojan hoitajaksi lupautunut mummi oli ollut valitettavassa rinneonnettomuudessa, eikä keppien vuoksi luonnollisesti voinut hoitaa poikaa muuttopäivänä. No, kyllä tästäkin vielä selvitään.
Mutta sitten tuli se pahin, muutama päivä ennen muuttoa. Mieheltä tuli tekstari, että hänellä on flunssa.
Ei, ei ja vielä kerran ei. Korttitalo meinasi romahtaa aivan totaalisesti. Mikään, ei mikään, ole elämää lamauttavampi tekijä kuin miesflunssa kaikessa komeudessaan. Eipä ihme, että itseltänikin lähti sitten ne jalat alta (hei se kipsihän tästä olisikin vielä puuttunut!).
Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin. Mieskin tokeni jopa ennätysajassa, tukokset korjattiin ja karavaani suuntasi kohti uusia ihanampia nurkkia ja laitumia.
Ja jos jotain tästäkin opimme, niin enpä muuta enää ikinä. I-ki-nä.