Joka kerta, kun aloitan uuden mallin suunnittelun yritykselleni, niin mietin kauhun sekaisin tuntein, että teenkö taas lisää turhaa tavaraa maailmaan? Huojentavia asianhaaroja on se, kun pystyn sanomaan jokaisesta tuotteesta mistä sen materiaalit on hankittu; Mikä lammastila on tuottanut villan, missä se on kehrätty, missä värjäysaineet on kasvatettu (tai mistä kerätty), missä olen langan värjännyt ja jopa sen, kuka on tehnyt puikot, joilla neulon. Kun kyse on vielä maatuvista materiaaleista, niin voin hieman huokaista helpotuksesta. En haluasi tuottaa maailmaan yhtään tuotetta, jonka takana en voi täysin seistä.
Kun levitin tänään pyykkiä narulle, niin mietin pystyisinkö panostamaan laatuun enemmän, tai pitäisinkö parempaa huolta tavaroistani, jos niitä olisi vähemmän? Nauttisinko kotitöistä enemmän, jos pyykit mahtuisivat kuivumaan helposti silloinkin, kun pyykkikorin pohja näkyy? Mikä oikeasti on tarpeeksi?
Välillä miehen tavarat häiritsevät enemmän, kuin omani. Miehen villasukat pitkin lattioita, tai kaappi, johon en saa tungettua kauluspaitaa siististi, saa saa ärsytys käyrän yllättäen nousemaan. Enää en edes yritä tunkea miehen kaappiin mitään,,, Nykyään hän saa tehdä sen ihan itse! Ei sillä, miehellä kyllä on ihan looginen järjestys vaatteilleen ja tavaroilleen, mutta minä en vaan ole ihan niin luova...
En ole tosin ostanut itselleni mitään aikoihin. Hyvä puoli kolmea kymppiä lähestyessä on se, että on alkanut löytää oman tyylinsä ja vaatekaappista ei löydy enää mitään, mitä en käyttäisi miltein joka päivä.
"Minimalism is not a lack of something. It’s simply the perfect amount of something." - Nicholas Burroughs
Kirjoista ja levyistä sen sijaan on vaikea luopua. Kellarikomerossa on laatikoita, joista en ole ihan varma mitä ne sisältää. Lapset kasvaa niin nopeasti, että pieneksi menneet vaatteet notkuu kaapin perukoilla liiankin kauan ennen kierrätykseen menemistä. Jotkin tavarat (kuten valokuvat) ovat niin hankalassa paikassa, ettei niitä oikein voi katsellakaan silloin, kun haluaisi.
Totuus on myös se, että vaikka itse haluasin usein lähestyä tavaran määrässä miltein asketismia, niin perheeseeni kuuluu kuitenkin monta muuta, jolle tavara on ihan fine. Lisäksi ehkä välillä liian innokas tavaroiden karsiminen saa mut paniikissa lähtemään kauppaan ostamaan vaikkapa tyhjää kansiota, kunnes ovella mies huikkaa, että siltä voisi löytyä.
- Riina