Vaikka meteorologit varoittelivat myrskytuulesta, en ollut ollenkaan varautunut siihen huikeaan myräkkään, mikä aamuyöllä iski. Pelkäsin yhden naapurin peltikaton, kahden muun suurten puiden puolesta, kun varhain aamulla heräsin siihen, että meidän makuuhuoneen päädyn reunapelti paukkui niin että nukkumisesta ei enää tullut mitään. Unenpöpperössä kuvittelin metelin tulevan terassin köynnöstuesta ja potkin miehen irroittamaan sitä, kunnes muistin, ettei sitä kolisevaa tukea siellä enää olekaan. Sääliksi käy Pirkan Hiihdon järjestäjiä, jotka juuri eilispäivän lehdessä hehkuttivat, kuinka hyvässä kunnossa ladut ovat. Meidän piha ainakin on nyt aivan täynnä oksia, lehtiä ja neulasia. Puhuri on puhaltanut ne painanteisiin, niin että jokainen kissan ja oravan jälki on täynnä roskaa ja voin vain kuvitella, miltä ladut näyttävät. Ja kuinka valokuva voikaan valehdella. Talo kylpee ihanassa auringonpaisteessa ja maisema näyttää niin rauhalliselta, vaikka oikeasti tuuli ujeltaa, terassin kynttelikön kynttilät lentelevät ja pakkanen tuntuu 20 astetta kylmemmältä kuin mitä mittari näyttää. En ainakaan muista, että tässä talossa asuessa (siis kymmeneen vuoteen) meillä olisi ollut näin kovaa myrskyä.
