Vihreä on elämän väri. Se kohtaa taivaan sinen jossain horisontissa ja tervehtii voimansa antajaa, mutta maan päällä ei ole toista, joka tietäisi asemansa yhtä hyvin kuin vihreä.
Kevään kellertävä vihreä on parasta, mitä tiedän: se on eläväinen, voimistuva ja täynnä kasvua. Hetkessä vaalea vihreä ottaa maiseman itselleen ja osoittaa, että luonto jaksaa herätä taas talven ja nietosten jälkeen. Heinäkuussa luonnon heleys häviää tummien sävyjen alle: vihreät tulevat aikuisiksi, raukeiksi ja voimakkaiksi. Onneksi puutarhassa voi huijata ja istuttaa kevään vaaleutta muiden kasvien sekaan koko kasvukaudeksi.
Ylärivin ensimmäinen kuva on suosikkinäkymäni, joka pilkottaa meille kahden rivitalon välistä. Näkymä sijaitsee kohdassa, johon ilmavirtaukset jäävät pyörimään ja jonka seurauksena meillä sataa erityisen paljon. Pilvet roikkuvat alhaalla, sumu pysähtyy kallionseinämään ja kuusimetsän tummuus pehmenee oman sumuvuoremme taakse. Tuossa kohtaa kaikki on niin rehevää ja mustikatkin kasvavat niin suuriksi, että niitä tulee käydä katsomassa erikseen lasten kanssa. Kumpparit jalassa, tietysti.
Rivin toisessa kuvassa on punaherukan kaunis heleänvihreä kukinto. Kolmas kuva on keltajapaninangervo, joita ostin pihaan ensin yhden ja innostuksissani tämän jälkeen kymmenen lisää. Hupsis.
Alarivin ensimmäinen kasvi on viiruhelpi, joka kasvaa talon nurkalla omassa, rajatussa ympäristössään. Keskimmäinen kuva on jouluruususta, joka yllätti kukkimalla jo heti ensimmäisenä keväänä istuttamisesta. Kolmas kuva on kirjavalehtinen kanukka, joita meiltä löytyy pihasta parista eri kohtaa, sillä niiden lehdet tuovat vaaleutta tummaan tuija-aitaan ja punaiset varret tuovat väriä talviseen lumimaisemaan. Toivottavasti kasvavat kaikki isoiksi ja tuuheiksi valopilkuiksi!
