Saanen esitellä: Väinö (Väiski, Väinämöinen, Väpä)! Uuden kämppiksen myötä minusta tuli osa-aikainen koiranomistaja. Väinö on ihan veikeä tapaus.
Asun nyt neljättä kertaa kimppakämpässä. Ensimmäistä kertaa kämppikseni on kaverini, mikä voi olla mahtava juttu, tai sitten saman katon alla asuminen pilaa välimme. Aika näyttää. Toivon mukaan aktivoimme toisiamme ja molempien sosiaaliset piirit laajenevat.
Ensimmäinen kämppikseni oli kolmekymppinen (anteeksi ruma ilmaus) rekkalesbo, jolla oli kaksi (anteeksi ruma ilmaus) sekopääkissaa. Kämppikseni ei ollut juuri lainkaan kotona, joten eipä tullut paljon kitkaakaan. Kissat protestoivat pissaamalla ja kakkaamalla joka paikkaan ja kyttäsivät minua epäluuloisesti sopivan etäisyyden päästä. Joka kerta kun ne livahtivat huoneeseeni, ne tuhosivat jotain. Minusta ja noista kissoista ei tullut kavereita.
Sitten lähdin vaihtoon Espanjaan ja sain kolme uutta paikallista kämppistä; yhden englannintaitoisen Japani-fanin, yhden stand up-koomikon sekä yhden äitihahmon. Kaikki sujui oikein kivasti. Ainoa asia mikä ärsytti, oli Japani-fanin pitkät intiimit kylvyt poikaystävänsä kanssa asunnon ainoassa kylppärissä.
Suomeen palattuani muutin opiskelijasoluun ja kämppikseni oli teekkarityttö, jolla diagnosoin keittiöpsykologin pätevyydellä Aspergerin syndrooman. Kämppis vältteli näkemistäni, ja jos toin kavereitani, tämä pakeni huoneeseensa juosten. Aika harmiton tapaus kuitenkin. Paitsi vappuna, jolloin lähti ihan lapasesta.
(eksäni taiteellinen näkemys kämppikseni vapusta)
Sitten kokeilin ensimmäistä kertaa avoliittoa. Ei toiminut. Muutin yksiöön toipumaan ja kämppä tuntui liian isolta ja kolkolta. Kun kaverini kysyi, etsittäisiinkö yhdessä keskustasta kaksio tai kolmio, olin heti messissä. Ajattelen kuitenkin, että onko noloa asua 26-vuotiaana kimppakämpässä, koska ikäkriisi.
(Olisi kiva kuulla muiden lilyläisten kämppiskokemuksista, niin onnistuneista kuin hirveistäkin!)