Minä olin viikon käymättä yhdelläkään kirppiksellä, ostamatta ainuttakaan kirppisrytkyä. Yllättävän kivuttomasti se meni, kun lievitin viroitusoireitani plaraamalla facen kierrätysryhmiä (en ostanut mitään). Kun pääsimme tänne Ivaloon, ryhtyi kirppishimo pakottamaan ihan urakalla. Ei voinut mitään, lähdettävä oli, pinkillä potkurilla pitkin kyliä, viuh viuh vaan.
Pyörähdin ensin vanhalla tutulla kirppiksellä, mutta saldoni jäi melko valjuksi. Mietin hetken, palaanko mummilaan vai käynkö tsekkaamassa helluntaiseurakunnan kirppiksen. Kirppis on ollut jo pitkään kylillä, mutta en koskaan ole siellä käynyt. Jotenkin ahadasmielisessä päässäni olen kuvitellut, että siellä istutetaan teekupposen ääreen, paukaistaan raamatulla päähän ja julistetaan sanaa niin kauan, että ihminen kääntyy uskoon jo silkasta uupumuksesta.
Voi kuinka väärässä olinkaan. Onneksi päätin rohkaista mieleni ja mennä kirppikselle, sillä kokemus oli vallan miellyttävä. Kun astuin sisään kirppikselle, oli minua vastassa kahvin tuoksu ja iloinen puheensorina. Ihmisiä istuskeli kahvikupposen ääressä pienessä kahvittelutilassa, jutteli ja nauraa hekotti keskenään. Piti ihan pysähtyä oven suuhun ja tervehtiä kaikkia, vaikka en heitä tuntenutkaan.
Kirppis oli siisti ja tavarat lajiteltu nätisti paikoilleen. Kiertelin ja tongin paikkoja ja tein mukavia löytöjä. Kirppiksen työntekijä tervehti iloisesti minua pariinkin otteeseen ja arvasi, ulkonäöstäni kuulema, kenen tyttö olen. Kukaan ei tuputtanut minulle mitään, ei sanaa eikä tavaraa. Tunnelma oli leppoisa ja lämmin.
Intopinkeenä pakkasin löytöni pinkkiin potkuriin ja potkuttelin mummilaan. Taisin juuri löytää uuden vakkari kirppispaikkani Ivalon reissuilla.
Mitäs aarteita löysinkään...
Huurteisen vaaleanliilan neuletakin. Tykästyin kovasti sekä malliin että väriin. Tässä kuvassa ei kyllä väri pääse oikeuksiinsa, kun kelmeät kattovalot ovat ainoat valonlähteet täällä päivisinkin. Tänään tosin näin pilkahduksen auringosta, mutta ei se valonhäilähdys vielä sisälle saakka riittänyt.
Huomatkaa asuun "stailatut" liian suuret villasukat.
Neuletakissa on takana tamppi, joka antaa sille mukavsti ryhtiä ja muotoa. Nyt täytyisi vielä innostua ja pestä tuo... Käsin. Phuuh!
Seuraava löytöni on "jokamahan hame".
Olen nimennyt tällaiset hameet jokamahan koltuiksi siksi, että ne mahtuvat kiristämättä päälleni vaikka olisin vetänyt viikon suklaata ja kakkuja. Väri on tylsän harmaa, mutta enköhän minä jotakin sille keksi. Onhan mulla niitä pesukonevärejäkin jäljellä. Saan tästä varmasti ensi kesäksi mukavan hilputteluhameen, kunhan keksin miten tuunaan sen itteni näköiseksi.
Luulin näitä auringonkukkakankaita ensiksi verhoiksi, mutta tarkempi tarkastelu osoittikin niiden olevan pussilakanat. Minä kyllä haluaisin ripustaa noista toisen ruokailutilaan verhoksi kuitenkin. Ne kun on vielä sellaista liukasta, laskeutuvaa verhokankaan oloista materiaalia, mitä lie viskoosia tai jotain.
Sitten vielä muovinen räsymatto verannalle, raitakangsta, kukallinen istuinpäällinen esim. puutarhatuoliin tai rattaisiin suojaksi ja Tiituskan ompelema tunika kierrätyskankaasta, jonka ajattelin säästää Saanalle.
Aika hyvä saalis, vai mitä? Rahaa taisi kulua yhteensä 15 euroa, eli ei juuri mitään. Aah, kyllä kirppareilla kiertely on niin parasta ja palkitsevaa.