Poissa blogista, muttei poissa mielestä.
Melkein viikko on vierähtänyt.
Meillä karkailee sukat omille teilleen. Jossain vaiheessa meillä oli melkein äitiyspakkauslaatikollinen(!!!) parittomia sukkia. Nyt ei ole montaakaan, kiitos esikoisen, joka paritteli karkulaiset, jotka meillä kerätään yläkerran aulan vaatekaapissa olevaan laatikkoon. Joka on nykyään jo paljon pienempi kuin äitiyspakkauslaatikko! :D On kokeiltu Supi-sukanpidikkeet ja olen päättänyt, että varmistan koneeseen laittaessa, että kaikilla on kaveri, on päätetty, että kaikki taittaa sukat yhteen varret kääntäen jne. Mutta ei. Niitä vain kertyy. Erään päivän poistot löytyivätkin sukkalaatikosta; kymmenen paria pieniä sukkia ja yhdet sukkahousut lähtee lasten pikkusiskolle isän uuteen perheeseen. Onneksi on hyvät välit, että onnistuu kierrätys sinnekin; eka postauksessahan jo löytyi pikkusiskolle kirjoja ja -veljelle leluja. Yritän muistaa kyllä aina sanoa saatesanat; heitä pois tai anna eteenpäin, jos et halua tai tarvitse. En halua aiheuttaa huonoa omaatuntoa tavaroiden hävitämisestä enkä materiaähkyä muillekaan, kun omastani yritän päästä.
Yhtenä päivänä likimain unettoman yön jälkeen väsyneenä ajelin aamuvuoroon. Ja tuntia myöhemmin esikoinen soitti olevansa kipeä ja kiiruhdin takaisin kotiin. Sen aamupäivän päiväunet sairaslomalaisen kanssa tulivat tarpeeseen itsellenikin. Olo oli kuitenkin nuutunut koko päivän, en saanut kiinni mistään tekemisestä. Kävin kaupassa, ja ilahduttaakseni potilasta ostin hänelle kaksi kaunista pientä perhoskuppia ruokakaupan sisustusnurkkauksen -70% hyllystä. Samasta hyllystä löysin molemmille tytöille puhelimiin koristetarralevyt. Kotona harmittelin. Muutenkin väsynyt ja nuutunut olo, odottamassa lääkekaapin siivous, edellisen ja sen päivän poistot ja nyt; neljä lisää! Kiukuspäissäni itselleni siivosin lääkekaapista vanhat lääkkeet, vessan hyllystä nappasin roskikseen parit vanhat pesuaineet, ja menin yläkertaan tarkoituksenani samalla kiukulla räjäyttää mun vaatekaappi, mutta siinä tapahtuikin pysähdys. Mun vaatekaappi on niiiiiin täynnä, että tällä hetkellä ne vähäiset käytössä olevat vaatteet siirtyy suunnilleen suoraan pyykkinarulta, kuivaushengareilta tai pyykkitelineestä päälle, niin mä en muka saanut sieltä irti kuin kaksi trikooboleroa, jotka ei värin ja typerän hihojenmuodon vuoksi ole olleet käytössä ollenkaan. Yhden t-paidan löysin, jossa oli reikä, sen heitin pois. Samoin yhdet saumoista vähän revenneet, korjaamista odottavat lasten housut. Heti oli huono omatunto niistä... Olisi pitänyt korjata ja laittaa johonkin keräykseen ennemmin, mutta korjattuna olisivat kelvanneet vielä kuopukselle, joten olisi pitänyt keksiä uusi poisto... Aatella, mikä jumi!
Totaalinen poistojumi, ihan täydellinen. Ja kun en muuta keksinyt, menin laatikolle, jossa epäilin olevan joulukoristeita, joita ei tänä(kään) jouluna muistettu laittaa esille. Siellä oli vaikka mitä ihania pieniä tonttuja ja enkeleitä, joista epäilin lasten pitävän ensi jouluna (jos muistamme laatikon olemassa oloa), joten päädyin poistamaan kolme lasten tekemää joulukoristetta... 
Puolustukseksi sanon, että ovat ajalta, jolta on olemassa muitakin muistoja ja jolloin askartelut pääsääntöisesti ovat olleet tyyliä "lapsi kaivaa räkää nenästä samalla kun kerhotäti leikkaa-liimaa-askartelee". Ne on kyllä hävitetty jo aikaa sitten. Nuo oli yhden naamaa lukuunottamatta... no, lasten tekemiä. Kaikissa Yhdessä ei ollut nimeä ja yksi ei pysynyt pystyssä. Silti oli vaikeuksia iltapalalla katsoa lapsia silmiin.
Sen jälkeen mä hyydyin. Nuutinpäivänä poistin joulukuusen. Kolme päivää luin siivoamisesta, ammattijärjestäjistä, pikkuniksejä tavallisilta pulliaisilta. Koko ajan oli kamala hinku räjäyttää kämppä. Räjäyttää se siivoamalla, hävittämällä, poistamalla kaikki. Mutta en saanut edes niitä päivittäisiä poistoja tehtyä. En, vaikka poisto voisi olla kuulakärkikynä, jolla ei enää tule mitään. Mun tielle vain ei osunut mitään rikkonaista. Luultavasti en jaksanut katsoa. Odotin viikonloppua ja harvinaista viikonloppuvapaata ajatuksena, että sitten.
Tänään oli viikonlopun ensimmäinen päivä. Aamulla nukuin pitkään, kuten lapsetkin, minä kaiketi pisimpään univelkoineni. Pian aamupalan jälkeen startattiin liikenteeseen, aikomuksena mennä syömään ja elokuviin. Kuten teimme. Kotiuduttuamme levättiin hetki ja alettiin pelaamaan. Tämän päivän poisto löytyi vahingossa: mun lapset oli liian isoja Muumien Sanasirkukseen. Huomenna soitan siskolle ja kysyn, kelpaako heille. :) Huomenna teen myös rästipoistot tältä viikolta; maanantaina alkaa uusi elämä uudella innolla saman, koko vuoden kestävän projektin parissa. Innostus on löytynyt taas!