Tiedättekö sen tunteen kun on pitkään suunnitellut jotakin ja on lähes 100% varma suunnitelman toteutumisesta. On jopa ehkä suunnitellut suunnitelman ympärille jo kaikenlaista muutakin ja asennoitunut kaiken toteutumiseen. Kun ratkaisun hetket ovat käsillä ja olet valmis tuulettamaan onnistumisen johdosta, yllättäen kaikki kuitenkin murenee käsiin. Ei tiedä heittäisikö pari lautasta lattialle, huutaisiko ilmoille muutaman tuhdin sanan, itkisikö, nauraisi vai mihin purkaisi sen kaiken kiukun, turhautumisen, pahan mielen unelman särkymisestä. Tänään on siis vituttanut kuin pientä eläintä.
Kyse on asunnosta. Oltiin haettu asumisoikeusasuntoa ja oltiin lähes varmoja, että saadaan kohde kun meidän järjestysnumero on ihan jäätävän vanha eli pieni. Mutta kävikin ilmi kun soitin kyseiseen lafkaan, että asunto oli varattu jo marraskuussa ja me laitettiin hakemus joulukuussa kun huomattiin ilmoitus. Minkä hemmetin takia firma ei poista ilmoituksia kun asunnot on jo varattu? Toiminta menee kategoriaan ihmisten kiusaaminen ja turhien toiveiden elättely. Taas ollaan lähtökuopassa.
Huonona päivänä on oikeus syödä herkkuja, eikö? Kaupassa havahduin runebergintorttuihin. On ihan okei syödä torttu kun ensin on syönyt parsakaalia, bataattia ja kampelaa. Terveellinen niin kuin neutraloi epäterveellisen. Väsymys ja ketutus oikeuttaa myös toiseen torttuun. Eikä itse asiassa tarvitse tehdä kotitöitäkään. Voi vaan istua sohvalla ja katsoa Rakas sinusta on tullut pullukka- uusintaan kun oma rakas hikoilee samaan aikaan punttisalilla.
Oikeestaan tästä kaikesta syntyy vaan kierre ja itseään vituttaa vielä vähän enemmän..
No mut hei, muksu oppi tänään työntämään varpaat suuhunsa!
-Saara