Huokaisen hieman helpotuksesta kun olen saanut ensimmäiset vauvanvaatteet narulle kuivumaan. Istahdin alas ja ajattelin että nyt vauva voi tulla. Ainakin noin ajatuksen tasolla. Toivon kyllä että pieni vielä kasvaa ja kerää voimiaan suojassa ja onhan se vaan paljon helpompi hoitaa kun ei tarvitse kuunnella itkua eikä pestä pyllyä. Toisaalta en malta odottaa sitä päivää kun voin vetää kengät jalkaan huolettomasti, makoilla mahallani ja nostaa painavia tavaroita ilman huolen häivää. Niin ja juosta, tai ylipäätään kävellä normaalisti!
Siivousurakan edetessä olen myös nautiskellut kovasti tyhjästä tilasta, uudesta järjestyksestä (ylipäätään järjestyksestä) ja naureskellut ajatukselle, miten helppoa elämä olisikaan jos yhden seinän täräyttäisi täyteen hyllyjä ja ostaisi paljon pieniä laatikoita, joihin voisi arkistoida kaiken. Toinen vaihtoehto olisi apteekkarin lipasto, mutten ole koskaan sellaista raaskinut ostaa. Se olisi myös hiukkasen tyylikkäämpi kun laatikkoseinä.
Siivouksen sivutuotteena on myös ilmennyt ikävämpiä tilanteita. Kun vihdoin löysin laatikon pohjalta verhonipsut, jotka ovat samaa väriä kuin verhotankoni päätin ryhtyä vaihtamaan nipsuja jottei minun tarvitsisi kärsiä enää väärän värisistä nipsuista. Nipsujen vaihtaminen tosin jäi toistaiseksi, sillä verhot olisi hyvä myöskin pestä (en ole koskaan pessyt noita ja ne on roikkunut ikkunalla jo 4 vuotta, niissä on mm. edesmenneen koiran kuolaa). Samalla pitäisi pyyhkiä myös kolmen vuoden pölyt verhotankojen päältä.
Kunhan olen saanut tavarat järjestykseen niin joudun kyllä vielä pesemään kaikki verhot ja pyyhkimään pölyt lattiasta kattoon. Eihän sitä tiedä jos vauva päättää ensitöikseen kiivetä tuonne hyllyjen päälle katonrajaan nuoleskelemaan pölyisiä verhotankoja.