Saana kiljuu korvia huumaavan kimeästi ruokapöydässä:
"IIIIIII, IIIIII, IIIIIII!!!"
Jatkaa heti matalalla äänellä:
"HILJAA SIINÄ."
Ja perään:
"Jaahas, niinpä niin."
Me tuijotetaan Jykän kanssa esitystä vähän huvittuneen ihmeissään.
"Mistä se on ton, hiljaa siinä, keksiny?" Jykä miettii.
"Emmie tiiä, en kyllä omasta mielestään ainakaan oo sille koskaan sanonu, että hiljaa, ku se kiljuu. Yleensä minä sanon, että äitillä sattuu korviin." minä mietin.
"No, en mäkään oo kyllä ikinä sanonu, että hiljaa," Jykä myös pohtii.
"Niin, no kai minä sitte oon sille joskus sanonu, että hiljaa, jos se on kiljunu jossaki kaupassa tai jossaki," rupean empimään.
Päätän vielä kokeilla kysyä asiaa kiljujalta itseltään:
"Saana, kuka sannoo, että hiljaa?"
"Niiskuneiti, selvännäkijä," vastaa tyttönen reippaasti.
"Sannooko se niin siinä?" kysyn Jykältä.
"Joo, sanoohan se siinä, kun se makaa sängyssä ja Pikku Myy kiljuu sängyn vieressä."
"Jaahas, no niinpä taitaa sanoakki," minäkin muistan.
"Mutta ton, Jaahas, niinpä niin, se on kyllä oppinu ihan äidiltään."
"JAAHAS! Eiku, niinpä... Eikäkö, unoha."