Kaksi viikkoa takana Kööpenhaminassa. Asunnonhaun tuska pitää nyt kokea toistamiseen, kun kesällä ei löydetty sopivaa. Vain yhtä päästiin silloinkin katsomaan lukuisista tiedusteluista huolimatta. Nyt olen vastannut lähemmäksi 20 ilmoitukseen ja ei niin mitään. Hintahaitaria olemme laajentaneet, joten siitäkään ei ole kyse. Tanska ei vaan tue millään tavalla asunnonvuokrausta tai huomioi sitä verotuksessa. Paljon on tulijoita ja ihmiset suosivat pakon edessä huoneiden vuokraamista. Niitä ei kuitenkaan pariskunnille yleensä anneta.
Ikävä on miestä varsinkin viikonloppuisin, kun tuntuu, että kaikki asioiden hoitaminen pysähtyy siksi aikaa. Äkkiä tarvitsee koti saada, jotta mahdutaan molemmat eikä tarvitse tämän väliaikaisen monista lieveilmiöistä enää kärsiä. Esimerksi siitä, että joudun illalla muuraamaan pyyhkeellä kylppärin oven alalaidan tukkoon, jotta ummehtunut ja tiivistynyt tupakansavu ei täytä koko tätä huonetta. Enpä olisi tälläiseen ongelmaan uskonut törmääväni.
Ensi viikolla onkin sitten jo päiväohjelmaa koulun kautta. Ikäongelmaa en pahemmin tunne, koska opiskelijariennot ovat osaltani taakse jäänyttä elämää ja vapaa-ajanongelmia ei tule olemaan, koska omat harrastukset tulevat ne kolot täyttämään. Vähän harmittaa, että täällä olisi niin hyviä oluita, joiden maistelua maha ei kuitenkaan vaan kestä. Kunhan saan kahvinkeittimen niin alan taas sillä saralla hifistelemään.