Koska me sivistymättömät moukat emme ole koskaan käyneet oopperassa, päätti perheemme uuden polven Karita Mattila korjata asian viime yönä. Kolmen tunnin taiteilijauniensa jälkeen, hän aloitti klo 00:00 performanssinsa aariallaan Heräsin.
"Heräsin, HEräsin, HERäsin, HERÄSIIIIIN!!!"
Sillä me emme olleet ollenkaan valmistautuneet oopperaa varten, koetti Jykä "neuvotella" itsensä Karitan kanssa performanssin siirtämisestä seuraavaan päivään. Tiedättehän te taiteilijat: "Taide ei odota!", "Koskaan ei ole väärä hetki sivistää itseään taiteella", jne, jne.
Noin puolen tunnin neuvottelujen jälkeen, me siirryimme siis koko porukka suureen esiintymissaliin, jossa Karitamme aloitti:
"Ihhahhaa, ihhahhaa, heepooo hintahtaa-aa, iiihaanaa, iiihaanaa ratsastaa. Ihhahhaa, ihhaahhaa, heepoo hintahtaa-aa..."
Tämän hyvin pitkän ja intensiivisen aarian jälkeen luulen, että vuorossa oli cabaletta tai resitatiivi:
"Lakasen, lakasen, lakaseen. Missä vauva? Lakasen, lakasen lakaseen, lattiaa, lakaseen..."
Oli opperassamme myös n. 15-20 minuutin väliaika. Tosin, toisin kuin luulin väliajalla tarjottavan kuohuvaa ja pikkuleivoksia, meille tarjottiin avokämmentä naamaan ja napakoita kantapääpotkuja vatsaan sekä muihin kehon eri osiin.
Ehkä kyseessä olikin operetti tai kupletti, sillä lyhyen väliajan jälkeen esitys jatkui leppoisan kevyellä Viisi pientä ankkaa- laululla, jonka jälkeen oli vuorossa pitkä, pitkä monologi:
"Yksi, kaksi, kolme, viisi, kuusi, seitsemän. Oho, missä pupu? Yksi, kakasi, klolme, viisi, kuusi, seitsemän..."
Monologin jälkeen, oli yleisön aika osallistua tämän interaktiivisen teatterin tekemiseen. Jykä ponkaisi ylös sängystä ja huutokuiskaili:
"Ttu, kele, tana, eikö tää lopu koskaan?! Miten sitä ei väsytä? Nyt mä vien sen takas omaan sänkyyn ja nukutan sen sinne. Pakkohan sen on joskus nukkuu"
"Mie oon nyt ihan hereillä, niin voin viiä sen. Jospa se rauhoittuis ommaan sänkyynsä."
Ja niin taiteilija siirrettiin kultatuolissa pienemmälle näyttämölle. Jossa esitys jatkui. Katsojan kannalta farssina. Ensin taiteilija huomasi lampun, jonka jalka taipuu, väänteli ja käänteli sitä hoki:
"Niks, naks. Niks, naks. Niks, naks. Niks, naks..."
Ajattelin levyn hirttäneen kiinni, joten irroitin lampun ja siirsin sängyn alle. Samassa yleisön yli lensi unipupu kaaressa lattialle. Tapahtumaa seurasivat vuorosanat:
"Oho, oho, haha, haha, missä pupu? Heititsen. Heititsen. Missä pupu? Heititsen..."
Koska interaktiivinen yleisö ei reagoinut esiintyjän toivomalla tavalla, päätti taiteilija siirtyä järeämpiin aseisiin ja heitti tutin pupun perään:
"Oho, oho, tutti. Haha, haha. Heititsen! Heititsen! Tutti. Oho. TuttituttituttituttiTUTTITUTTITUTTITUTTIIIIII!"
Poimiessani tutin lattialta taiteilijalle takaisin, aloin olla aika väsynyt. Rajansa taiteella ja kulttuurillakin. Eiköhän se kolme tuntia ole riittävä määrä näin yhdellä kertaa. Siirryin takaisin suurelle näyttämölle ja jätin taitelijan jatkamaan monologiaan. Kesti ilmeisesti hetken, ennenkuin Mattila huomasi yleisönsä vetäytyneen takavasemmalle, sillä saatoin sulkea silmäni pariksi minuutiksi. Pian pieneltä näyttämöltä alkoi kuitenkin kuulua:
"Saana täälläää! Saana täälläää!! SAANA TÄÄLLLÄÄÄÄÄ!!!"
"Mee sie nyt. Minä en ennää JAKSA!!"
Jykä siirtyi pienelle näyttämölle. Esitys jatkui. Jossain vaiheessa taiteilija siirrettiin taas kultatuolissa takaisin suurelle näyttämölle:
"Ei helvetti, laulakoon, potkikoon ja hakatkoon mua vaikka aamuun. Mä alan nukkumaan tasan nyt!"
Ja niin taiteilija esitti loppunäytöksensä suurella näyttämöllä. Ilmeisesti Karita on ollut myös Turkan opissa, sillä yleisö sai osakseen napakoita kantapääpotkuja ja kyynärpäästä silmiinsä laivalaulun säestyksellä. Ooppera- operetti- kupletti-farssi päättyi noin klo 04:00. Karita sai kuitenkin taiteestaan niin paljon hengenravintoa itselleen, että hän oli täysissä voimissaan taas aamulla klo 08:00.
Me sivisymättömät moukat olemme taas olleet suorastaan ähkyssä tuosta taidepläjäyksestä ja näyttäneet tänään vuoron perään tältä:
