Muuttofirma kävi eilen pakkaamassa meidän kodin kolmeenkymmeneenseitsemään laatikkoon. Jäljellä on vielä kaksi rinkkaa, kolme matkalaukkua, kaksi reppua, kassillinen ruokaa ja tyhjiä kaappeja.
Viikonloppuna kaikki oli vielä paikallaan. Osa Toisen perheestä ajoi Englannista hakemaan yhden muuttokuorman ja vietettiin samalla joulua suomalaisittain.
Kaikkiaan tätä muuttoa tehdään vähintään kaksi kuukautta monessa erässä. Ensimmäisenä muutettiin kolme laatikollista miun tavaroita entisen kämppiksen varastoon, viikonloppuna autolastillinen Toisen omaisuutta Englantiin, eilen suurin osa lopuista tavaroista tulliin odottamaan. Huomenna vien jäljellä olevat rinkat ja itseni ystävän tyhjään kotiin jouluksi, joulun jälkeen muutan väliaikaiseen kotiin kuuden väliaikaisen kämppiksen luo. Tammikuun puolessavälissä eilen pakatut kolmekymmentäseitsemän laatikkoa saapuvat Oxfordiin varastoon, kuun lopussa ajan perässä täällä olevien tavaroiden kanssa. Helmikuussa meillä on toivottavasti uusi koti Lontoossa tai Oxfordissa ja muutetaan kaikki viimeisen kerran.
Etukäteen luulin tässä vaiheessa olevani innoissani, kun käytännön asiat ovat järjestyksessä kolmen kuukauden byrokratiataistelun jälkeen ja taas uusi asuinmaa häämöttää. En odottanut olevani näin hemmetin itkuinen ja surullinen. Ehdin tammikuun aikana jättää hyvästejä Brysselille ajan kanssa, mutta yhtäkkiä Belgian jättämistä hankalampaa onkin oikean kodin puute. Melkein kolme vuotta sitte muutin yhden rinkan kanssa Suomesta, enkä edes tajunnut jättää hyvästejä tai stressata asunnoista, kotiutumisesta, suunnitelmista tai oikein mistään muustakaan. Tällä viikolla olen pessyt keittiön kaappeja ja seiniä aamukolmeen ja itkenyt miten ikinä milloinkaan ei ole enää yhtä ihanaa kotia, en muuta, ulkomaille muuttaminen on tyhmää, tästä ei tuu mitään.
Vaikka kyllä siitä tulee. Vuoden päästä opiskelen Englannissa, meillä on ihana koti, vietetään vuosipäivää juuri ennen joulua ja oon toivottavasti oppinut ajamaan väärällä puolella tietä. Ylläpidän ranskaa puhumalla sitä aina kun voin, mutta olen onnellinen siitä, että voin asioida englanniksi kaikkialla. Suunnitellaan seuraavaa komennusta, päädytäänkö Aasiaan vai Etelä-Amerikkaan, ehkä remontoidaan, jos päädytään ostamaan asunto. Tuskailen tenttien kanssa ja mietin miksi lähdinkään opiskelemaan. Vietän viikonloppuja maaseudulla, käyn useammin Suomessa, koska Lontoosta lentäminen on halvempaa, enkä muuta ainakaan kolmeen vuoteen mihinkään.
Pari päivää sitten totesin ystävälleni, että taisin vahingossa päätyä viettämään ikuista vaihtovuotta. Mahtavaa!