Muuttaessa ihka ensimmäiseen omaan kotiini vanhempieni siipien suojasta, olin rinta rottingilla hienosta asunnostani. Se oli 39m2 vuokrayksiö ja mielestäni parasta mitä ihmisellä voi olla. Nyt parikymmentä vuotta myöhemmin en juurikaan ole edistynyt, asun edelleenkin vuokrakodissa. Tällä kertaa rivitalokaksiossa ihan toisella paikkakunnalla. Mikään ei ole vuosien saatossa muuttunut: maalarinvalkoiset seinät, lattioissa kolmea eri muovimattoa, keittiön kaakelit hentoa persikan sävyä ja kaapit valkoista melamiinia hieman rispaantunein reunoin ja valkein muovikahvoin. Taisin vähän liioitella sanoessani, ettei mikään ole muuttunut. Sillä minä olen, paljonkin.
Muutettuani siihen ensimmäiseen kotiin minua puraisi sisustuskärpänen. Ei mitenkään hienovaraisesti nipistäen vaan reilusti rouhaisten. Luin kaikki sisustukseen liittyvät lehdet ja raijasin kirjastosta kaiken mahdollisen materiaalin, mikä edes sivusi sisustusta. Tutustuin niin bauhausiin kuin feng shuin saloihin ja shoppailin kaikkea mikä tuntui tuiki tarpeelliselta kotona. Ikean rantautuminen suomeen oli kuin lottovoitto, tosin en vieläkään ymmärrä, mikä sai minut maalaamaan kauniin koivupuisen aputason pinkiksi. Viis siitä kun vaan sisustamaan pääsi. Lukeminen ja huikean upeat kuvat kauniista kodeista sai minut toisinaan epätoivon partalle. Helppoahan se oli omistusasunnossa kun pystyi kaatamaan seiniä, muuttamaan huoneiden järjestystä ja purkamaan rumat kaapistot vaihtaen tilalle jotain paljon kauniimpaa. Raamatun pituinen lista siitä mitä vuokra-asunnolle ei saa tehdä (maalaaminen kielletty, tapetointi ehdottomasti kielletty ja et kai edes kuvittele kajoavasi kaapistoihin?) painoi harteitani kivireen lailla. Minua ei yhtään lohduttanut kannustavat kommentit "Kyllähän tekstiileillä saa kivasti väriä" tai "Ole iloinen kun sinulla ylipäätään on koti".
Lopuksi tein paljonkin: maalasin eteisen siniseksi, keittiön seinän keltaiseksi ja makuu-alkovin päädyn punaisella. Vuosien mittaan makuni kehittyi ja taitoni lisääntyi. Kodista tuli ihana, vieraat viihtyivät ja pitivät kotia minun näköisenäni ja kodikkaana. Jopa siinä määrin että toisinaan jouduin antamaan ihan vakavissani vinkkiä liiankin hyvin viihtyvälle vierailijalle siitä kuinka hänellä on omakin koti.
Olemme ehtineet asua uudessa vuokrakodissamme kaksi kuukautta. Voinette arvata värilastujen määrän jääkaapin ovessa ja suunitelmat jotka päässäni pyörivät odottaen toteutumista tai hylkäämistä. Meillä on nyt menossa kotini kanssa kuherruskuukausi (lue:vuosi) jotta tutustuisimme paremmin ja tekisin ratkaisut vasta sen pohjalta. Aiemmin tehdyt pika-ratkaisut aiemmissa kodeissani ovat järjestäen olleet enemmän tai vähemmän floppeja, vieneet tolkuttomasti aikaa ja rahaa. Olen selkeästi kehittynyt kärsivällisyyden saralla. Jos kuitenkin jotain pientä? Siitä lisää jatkossa.
Johanna K.