Mikäpä muu olis mukava aihe tähän valon, rauhan ja ilon juhlan alle, kuin stressi. Tuo mielen jäytävä, päivät pilaava ja kaiken muun alleen hautaava ahdistus. Ahdistus siitä, että tarttis tehä, pitäis pitäis, pakko on. Aion kylläkin puhua siitä ihan ulkopuolisena, koska meidän kotikolossa stressiä ei oo näkynyt.
Oon ajatellut, että joulustressi on vähän sellanen joojoo-juttu, että onhan sitä vähäsen ja joku lahja on vielä hankkimatta, pitäsköhän sitä vielä askarrella ja koska käydään isosti kaupassa. Sitten luin Meidän perhe -lehdestä "vinkkejä helppoon jouluun", ihan Selviytymisoppaan nimellä. Itsekin sitten lukaisin, että mitenkähän tässä sais hommat hoidettua vieläkin helpommin.
"Anna itsellesi lupa nauttia, vaikka joulu ei mene ihan nappiin."
"Anna lasten koristella kuusi, ei haittaa vaikka koristeet ovat kasassa."
"Aloita joulu etukäteen, koristelut voi hoitaa jo aatonaattona."
"Jaa ruoanlaitto anopin kanssa, kumpikin tykkää."
"Jätä kuivakakut tekemättä, kukaan ei kuitenkaan huomaa."
"Vuorottele sukulaisten kyläilyissä."
"Älä askartele joulukortteja, jos tiedät ettet ole kovin kätevä."
"Jos joulu tulee siististä kodista, siivoa ja osta ruokia valmiina. Jos teet ruuat itse, älä siivoa."
MITÄ?? Ihmiset! En tiedä kumpaa ihmettelen enemmän, sitäkö että tällaista joidenkin joulu on vai sitä, että eikö järjenhippustakaan voida käyttää.
Tokihan mun stressittömyyteen on iso asia se, ettei olla varsinaisessa joulunvietossa juurikaan kotona. Jos mun pitäis ittekseni ruokkia puoli sukua, oon aika varma että ainakin rahanmenostressi nostais vilkkaasti päätään. Mutta vaikka tänne tuliskin ihmisiä, niin ne joiden mielestä meidän koti olis ihan vaan imuroinnin ja tavaroiden siivoomisen jälkeen edelleen niin kamala läävä, ettei perunalaatikkoo pysty nieleskeleen, niin heille on sitten sopivaa varmaan olla jossain muualla. Joulusiivous, nevahööd. Ihan todella muutenkin toivon, että he kenen valmiisiin pöytiin me ollaan astelemassa, ei hetkekskään antais oman rauhansa mennä vaan muistais, että vieraat tulee kyllä nöyrin mielin ja haluaa nauttia ulkoisia puitteita enemmän hyvästä seurasta ja mukavasta tunnelmasta.
Kotijouluttomuus näkyy myös koristeissa. Tai ei näy, koska niitä ei oo. Mummu osti mulle kukan, M askarteli kerhossa piparisydämen, kaapissa oli kynttilöitä. Tonttumagneetti on ollut jääkaapin ovessa ympäri vuoden. Äiti toi pipareita ikeasta, mä leivoin kuusi joulutorttua jotta saatiin lapsesta (kaikkien aikojen ensimmäiset) joulukorttikuvat. Nämä riittänee meille.
Ei sillä, etteikö koristeet olis mukavia ja nätti koti kaunis, onhan ne. Mutta niin on myös kiireettömyys ja rauha. Toki haluan "lapselle joulun" ja voikin olla, että ens vuonna ja tulevina vuosina kotiin ripotellaan enemmän härpäkettä ja pipareita leivotaan ihan antaumuksella. Mutta niin kliseistä kun se onkin, en millään jaksa uskoa, että lapsi sais iloiset joulumuistot pakonomaisesta sähläämisestä ja pitäispitäis-meiningistä. Ja onhan asia niin, että mä pidän joulusta, pidän joulutunnelmasta ja joulunodotuksesta. En todellakaan oo sitä mieltä että jouluvalmistelut on typeriä ja kaikki kotia koristelevat, itse kortteja askartelevat tai kuivakakkuja pyörittelevät tyypit on pelkkiä stressipeikkoja jotka tekee sen pakolla. Saahan sitä tehdä ja väkertää vaikka heinäkuusta asti, jos se on itestä kivaa (paitsi ne jotka tekee tahmasia joulukarkkeja jotka ohjeen mukaan osaa tehdä "kuka vaan", ne ne on kyllä vähän pimahtaneita. Itsehän en koskaan oo mennyt kyseiseen halpaan vaan todetakseni, että kuuluisin mystisen "kuka vaan" -joukon ulkopuolelle ja itkisin tahmeaan mössöön katkennutta kauhaa nättien karkkipikareiden ollessa siinä pirun tahmeassa läjässä keskellä leivinpaperia. Se on ollut joku ihan muu joulunhengetär.).
En siis tiedä kuka ketäkin pakottaa, mutta älkää nyt hyvät ihmiset jouluanne jo etukäteen pilatko. Tehkää mitä teette, joku muu tekee jotain muuta. Kunhan olis maassa rauha ja kaikella kansalla hyvä mieli.