Blogia on viimeisen kuukauden ajan lähinnä pitänyt pystyssä Ruusu, kiitos siitä hänelle. Työ tunnetusti haittaa harrastuksia, mutta nyt myös tosielämä on alkanut viedä voittoa virtuaalielämästä, ja osin pakon sanelemana, osin kiinnostuksen puutteesta en ole aikoihin saanut tuotettua tänne sisältöä.
Ajatuksia sen sijaan on ollut paljonkin, mutta ensin kuvat, enemmän kuin 100000000 sanaa:
Eräitä ehkä universumin parhaita pikkujouluja seuranneena aamuna nautittiin, kiitos Emmin ja Harjun makkaratehtaan, ehkä herkuinta aamiaista ikinä. Siippakin oli onnesta soikeana.
Tylleröisen kanssa on syöty macaron jos toinenkin. Kiitos saksalaisen ihmekaupan, ei ole ollut pakko leipoa itse. Paitsi että nyt seuraavaksi ehkä on.
Meillä on ollut pipari-idylliä. En olisi uskonut, mutta niin siinä vain kävi. Lapsen kanssa leipominen - yllätä itsesi aina uudestaan!
Itsenäisyyttä juhlistettiin perinteisin menoin.
Ompeluharrastus on vienyt aikaa blogiharrastukselta. Iloinen mekko. Kangas Verson puoti, kaava ihan oma. Tämän piti mennä momfeihin, mutta tulikin nyt tänne. Ja kyllä, eteisen lattialla jalkani takana on toden totta ilmapallo.
Lapsen ikkunaan asennettiin jouluvalot. Siellä ne hohtaa, verhon takana.
Varsinaisia kirjoituspohdintoja päässä on vilissyt edestakaisin, aiheina mm. tyytyväisyys, tyytyminen ja onnellisuus, syyllistäminen, syyllistyminen ja syyllisyys, hyväntekeväisyys, kässä, näkemykset vastarannoilta, ihmismielen koukerot, joulu ja siitä selviäminen sekä monet muut työhön ajaessani päässä pursuvat ajatukset. Ehkäpä kuulette niistä ensi kerralla...