Jo viime vuonna katselin yläraajojani sillä silmällä, että voisikohan näillä omilla pikku kätösillä väkertää jotain kivoja pikku joululahjoja läheisten piristykseksi? Se ajatus jäi tuumailuvaiheeseen, ja läheiseni pelastuivat.
Tänä vuonna minussa nosti päätään pieni strömsöläinen jo loka-marraskuun vaihteessa, kun siskoni minulle tilaama yllärijoululehti putkahti postiluukusta. Selasin lehteä suuren inspiraation vallassa ja aivan varmana siitä, että tänä vuonna pärähtää! Varokaa vaan ystävät ja sukulaiset, tänä vuonna saatte roppakaupalla nättejä asioita lasipurkeissa!
Sain miehenikin innostumaan näppäristä tee-se-itse-ratkaisuista ja heittelimme toisillemme ideoita ruokapöydän yli.
"Tätä vois kokeilla!"
"Tää ois varmaan aika helppo."
"Kenelle tällaisen vois antaa?"
"No annetaan vaikka X:lle. Entäs tää, tähän tarvii pari hassua juttua vaan. Tosi helppo!"
"Tää vasta oiskin tosi helppo!"
"Vitsi nää on kyllä niin helppoja tehdä, tänä vuonna ihan varmasti tehdään! Kato nyt tätäkin, siis ihan naurettavan helppoa ois!"
"Hei mä haen vielä sen parin vuoden takaisen joululehden, siellä on varmaan lisää hyviä ideoita!"
"Joo!"
Ideointivaiheesta etenimme hiukan jo suunnitteluvaiheeseenkin. Minä kävin Ikean sivuilla katsomassa, millaisia lasipurkkeja siellä olisi tarjolla. Innostuin, kun tajusin, että samasta puljusta saisimme sekä purkit että kaikki ne purkin ympärille tulevat tilpehöörit. Tunnelma latistui kuitenkin hiukan, kun näin, että ne tilpehöörit olivat loppu. Aikainen strömsöläinen koristenauhat nappaa, niin se kai on.
Suunnitteluvaihe kyti kuitenkin pitkään. Olin jo päättänyt tehdä nättejä asioita lasipurkeissa -lahjojen lisäksi suklaalusikoita, koska niiden tekeminen kuulosti niin naurettavan helpolta. Sitten kuitenkin tajusin, ettei niitä kertakäyttöisiä puulusikoita välttämättä saa Prismasta, joten päätin keskittyä vain niihin lasipurkkeihin. Mutta enää en ollut niin innoissani, koska en ollut varma, mistä ostaisimme ne tilpehöörit.
Sitten minuun iski sitkeä ja väsyttävä flunssa. Sitten tuli esikoisen tukkoinen nenä ja vauvan räkäinen olemus. Tunsin olevani tiskirätti, jota vain puserretaan ja puserretaan, eikä sen anneta yhtään levätä (viini)hanan vieressä.
Perjantaina kun kävimme koko perheen voimin ruokakaupassa ja kävelimme joulusuklaaosaston ohi, henkäisin miehelleni helpottuneena:
"Jos me ei jaksetakaan tehdä itse mitään niistä purkeista tai muista jutuista niin ainahan me voidaan antaa ihmisille noita konvehtirasioita!"
"Se on muuten totta", mies totesi.
Joten voitte huokaista helpotuksesta, rakkaat ystävät ja sukulaiset, me jätämme strömsöilyn taas kerran niille, joilta se paremmin sujuu.