Vaikka vuosi alkaa olla joulua vaille valmis, vielä sitä hullu puutarhuri vääntää vuoden viimeisiä puutarhatöitä.
Maa on jäässä, joten en päässyt enää piilottamaan viimeisiä sipuleita multaan mutta marraskuusta maaliskuuhun -säännön mukaan päädyin leikkaamaan tuijia muotoon. Nämä puutarhatyöt ovat sellaisia pitkän linjan töitä: keskellä kesää suunnittelin ja nyt vajaa puoli vuotta myöhemmin toteutin.
Suunnitelma.
Kun meiltä jäi pihan taka-aidasta seitsemän valeistutuksessa olevaa tuijaa yli, alkoi pieni mieleni heti toteuttaa niistä joskus aikoinaan bongattua ideaa varrellisista pallotuijista. Haastattelemani asiantuntijat neuvoivat, että varrellisia tuijia ei pidä leikata 'Brabant'-lajista vaan 'Smaragdeista', mutta kun sitä huonompaa laatua oli pihalla ja se oli jo maksettu, mikään ei estä testaamista. Paikkaa näille tuijille katselin sillä silmällä kahden kesän ajan mutta vasta puoli vuotta sitten alkoi hahmottua se, että nurmikentän ja kulkualueen välille olisi kiva saada nykyistä vahvempi rajaus.
Muut suunnitelmat jäihin ja testaus alkuun!
Mikä onkaan kätevämpää kuin testata mielikuvaa kuvankäsittelyohjelmalla, jotta kaikkea ei tarvitse tehdä (useampaan kuin) kahteen otteeseen. Räpsäisy pihasta ja siihen muutama pallura ja niille varret. Tadaa! Suunnitelma valmis ja hyväksi toteamisen jälkeen puuttui vain toteutus.
Jälkeen.
"Tällainen siitä sitten tuli", totesin, mutta eipä tuo kuva kerro mitään. Kaljuksi naksitut varret hädin tuskin erottuvat tässä harmauden keskeltä, varsinkaan, kun takana on tismalleen saman värinen tausta-aita. Ennen-kuvasta sentään havut erottuvat:
Ennen.
Jälkeen. Vähänhän ne kasvavat vinossa ja selvästi tuo kasvumateriaali on harvanlaista.
Varsinainen syy mitäänsanomattomuuteen löytyy kuitenkin siitä, että 'Brabant'-tuijista ei tehdä tuuheita palloja yhdellä leikkauskerralla. Tämä on vähän kuin kasvattaisi suomalaiselle lirutukkaiselle vauvalle tuuheaa ja muhkeaa barbietukkaa. Ajan kanssa on paras, mitä tilanteessa voi sanoa: nyt on paljastettu varret ja nipsaistu latvat haaroittumista varten (okei, tukkavertaus ontuu tässä haaroittumisen kohdalla) - ja tietysti etsimään sitä tulevan pallon muotoa.
Oksat tulee napsaista pois ilman tappeja ja niin, että oksankaulus kasvaa peittämään leikatun oksan kohdan. Oksankaulus on tuo pullea kohta oksan juuressa, sitä ei saa vahingoittaa.
Tuijien leikkaamiseen olen lukenut viimeisen vuoden aikana niin monta erilaista ajankohtaa, että en enää tiedä, milloin tuijia ei voisi leikata. Varminta lienee leikata silloin, kun ei ole kasvukausi (suurin piirtein marraskuusta maaliskuuhun), mieluiten vielä kelissä, jossa leikkaushaava pääsee kuivahtamaan leikkauksen jälkeen (auringonpaisteella - jota ei tietysti ole marraskuussa tarjolla). Katsotaan, jos kuolevat tämän leikkauksen jälkeen, niin sitten osaan kokemuksesta kertoa, milloin leikkausta ei tämän kokemuksen perusteella kannata tehdä. Tai sitten kyseessä oli vain joku muu mystinen erhe.
Ensi kesänä aion ottaa vapauden noudattaa viimeiseksi lukemaani ohjetta trimmata uutta kasvua keskellä kesää. 'Brabant'-laji kun saattaa kasvaa kolme-neljäkymmentäkin senttiä vuodessa pituutta, joten ilman trimmausta meillä katsellaan ensi kesänä varrellisia porkkanoita. Ja minä haluan tikkareita, en porkkanoita.