Aamulla vilkutimme Saanan kanssa Jykälle ikkunasta, kun hän lähti töihin. Auton valoja vasten näin kuinka ulkona tihutti vettä ja näytti muutenkin jotenkin tosi märältä. Tuonne ei takuulla lähetä tänään, ajattelin ja suljin kaihtimet. Katseltiin tyttösen kanssa aamumuumit, syötiin aamupalaa, minä järjestelin vähän kotia ja Saana leikki.
Jossain vaiheessa se kuitenkin taas iski, huono omatunto siitä, että ei lähdetä ulos, saatikka tehdä mitään muutakaan järkevää. Tuolla lapsella on varmasti ihan kuolettavan tylsää. Sisällä koko päivän. Huono äiti, tylsistynyt lapsi, huono äiti, passiivinen lapsi, huono äiti, huono äiti... Keksi mätisäkki edes jotaki kivaa tekemistä!! Kannustin itseäni toimimaan.
Muistin sormivärit hyllyllä, mutta muistin myös sen kaamean sotkun, jonka ne saivat joskus iät ja ajat sitten aikaan. Hah, lämmitän saunaa hetken ovi auki ja sitte me meennään maalaamaan kylppäriin ilman vaatteita.
Niinhän me tehtiin. Saanaa jostain syystä vähän ällötti tällä kertaa kastaa sormiaan väripurkkiin.
"Roska, roska. Roska sormesa. Ei mittään hättää," neiti psyykkasi itseään ja tuijotteli käsiään.
"Ei ole mittään hättää Saana. Ei se haittaa. Sinä voit piirtää vaikka jalkaan, näin," minä kannustin ja töpsytin sormellani vähän väriä tyttösen jalkaan.
Kun alkujärkytyksestä päästiin yli, ryhtyi taidettakin syntymään.
"Varpasit, vaippaan, mahaan, nenään..."
"Kivaa, kivaa! Hiinosti!"
En itsekään voinut vastustaa kiusausta olla lätkimättä väriä tytön poskille ja mahaan. Oli kyllä kivaa.
Saanko esitellä päivän elävän taideteoksen. Tattadaaa!!
No okei, tunnustan, maalasin itseänikin hieman... Eilisten nolousmultihuipentumakuvien jälkeen, tuskin olisitte järkyttyneet alastomasta, maalatusta vartolstani, mutta päätin kuitenkin säästää lapseni siltä häpeältä.
PS: Sininen väri ei irtoa iholta hirmuisen helposti.