”Ruskeista unista hän pitää.
Ruskeassa unessa hän on työväentalon pihalla.
On yö taas, ja kuutamo.
Työväentalon pihalla liikkuu mustapalttoisia, porsapäisiä miehiä ilmeettömin kasvoin, ja heidät hän on ilahtuneena myöhemmin tunnistava Magritten tauluista.
Pihalla on myös pappa.
Papallakin on musta palttoo ja musta porsa, ja pappa juo suoraan sinisenä hehkuvan pullon suusta viinaa.
Mutta papan mustan palttoon alla on ruskeat vakosamettihousut, joita vasten hän saa nojata poskeaan.
Housuissa haisevat terva, mädäntyvät levät ja meri.
Ruskea on kotikaljan, ruosteen, proomun, suklaan ja yksitoikkoisena jatkuvan, turvallisen arjen väri.
Ruosteesta hän pitää.”
- Pirkko Saisio, Pienin yhteinen jaettava
”Minä en ole ruskea..” olin jo julistamassa. Aiemmin kerroin etten ole sininen. Tosin sitten sujautin tyytyväisenä päälleni sinisen vanhan rakkaan mekkoni ja ihailin kaupassa sinisiä joulukoristeita..
Tänään olin lähdössä kaupungille, kun vedin luottosaappaitani jalkaan. Jos Anna Puu laulaa ”eteisessä kengät, kolmen kokoiset..”, voisin itse laulaa eteisen neljästä parista ruskeita saappaita. "Mutta minä en ole ruskea.." Huomasin että lähes kaikki mattomme ovat ruskeita. Sitten hymähtelin että niin on muuten moni huonekaluistakin. Haaveilen tummanruskeasta puulattiasta ja iättömästä vaaleanruskeasta laukusta, koska se sopisi kaiken kanssa. Vaikken muka ole ruskea. Mekkoja voi vaihtaa, mutta niiden kanssa käytettävä nahkainen vyö pysyy.
Moni räväkkä väri kaipaa rinnalleen jotakin arkisen tuttua ja turvallista. Ruskea on arjen väri. Tämä jotensakin huomaamaton väri on arjen väri. Kuka nyt arjesta lopulta luopuisi? Nahkakin esimerkiksi näyttää, tuntuu ja tuoksuu ihanalta! Ja luotettavia kumppaneita elämässään tarvitsee. Niin kuin niitä saappaita. Tai Reino -tohveleita. Vaikka niitäkin saa hempeissä pastelleissa, logoilla ja muilla tuunauksilla, on ruskea pappatohveli klassikko.
Ja on suklaan lisäksi yksi jouluinen ruskea muoto jota himoitsen. Katseeni osuu siihen niin kankaissa, purkkien kyljissä kuin astioissa. Pipalikakku, sanoisi kiinalainen työtoverini! Pienenä vedin paahtoleivällä ”pipalimakkalaa” eli kannuswurstia, varmaankin osittain muodon vuoksi. Yhden jakkuni leikkauksessa on piparkakkumaisesti leikattu reuna, enkä voi kieltää sen olleen merkittävä syy vaatteen himoitsemiseen. Ja entäs itse taikina, nam!
