"Minähän en sitten ikinä muuta omakotitaloon! En i-k-i-n-ä!" Näin tiukasti asiaan suhtautui allekirjoittanut tuossa muutama vuosi takaperin. Oli muutettu luhtitalokolmiosta isoon rivarineliöön. Mainostettu kaikille, että tässähän me elellään vuosia. Muuttohetkellä ei ollut tietoa perheenlisäyksestä (viikkoa myöhemmin oli), vaikka haaveissa siinsikin. Tilaaolisi isommallekin perheelle, ei olisi haitannut toinenkaan lapsi. Plaadiplaadiplaa, diipadaapaa jne.
Seitinohut suostuttelu omakotitaloon alkoi n. vuosi muuton jälkeen. Silloin oli jo se vauvakin. "Eikös olisi kiva, kun olisi isompi piha ja eikös olisi kiva, kun ei tarvis kuunnella mölyä seinänaapurista jne?" No ei! Eieiei, kiljuin kerta toisensa jälkeen. Välillä nauroin, välillä kauhistelin, että onko toi sekopää nyt ihan tosissaan. Oli se. Jossain naksahti. Keväällä 2012 aloin katsella salaa tontteja ja talomalleja. Miehen jälleen kerran asiasta puhuessa huomasin sanovani, että "En sitten varmana muuten muuta mihinkään vanhaan taloon! Jos ei saada uutta, niin en muuta! ENENEN!" Kaikkea sitä päästää suustansa. Salaa ihastuin ajatukseen. Oikein ärsytti, kellekään ei oikein voinut myöntää. Heinäkuulla pankki sanoi sori vaan, ei onnistu rakentaminen ilman takaajia. "Ja minähän en muuten sitten muuta vanhaan taloon! EN!"En tiedä, mitä sitten tapahtui. Jostain hemmetin syystä elokuun alussa meidän kämppä oli myynnissä. Jostain hemmetin syystä me katseltiin niitä vanhoja taloja. Jostain hemmetin syystä me löydettiin se talo, jostain hemmetin syystä samana päivänä saatiin vihdoin asiallinen tarjous ja jostain hemmetin syystä me muutettiin syyskuussa 70-lukulaiseen taloon. Jostain hemmetin syystä mä suljin suuni tässä kohtaa ja luovutin. Taidan olla tossun alla. (Älkää kertoko kellekään, että sanoin näin.)
Tietenkin voi olettaa, että tämänikäisessä talossa riittää hommaa, puhumattakaan pihasta. Kuitenkin asia suorastaan löi mua halolla päähän. Tällä hetkellä esimerkiksi odotan innolla syksyä (=haravointia) ja talvea (=lumihommia), ilman sarkasmin häiventäkään. Kesähommat voi mun puolesta tehdä innokkaammat, kuten jo aiemmin mainittu, en saa siitä mitään kiksejä. Ja tää siivoominen! Voi hyvä jumala! Isompi talo, enemmän ikkunoita, enemmän lattiapinta-alaa, enemmän tilaa levitellä kaiken mualiman tavaroita. Ei tarvi varmaan mainita, etten ole himosiivooja.
Mutta remontit. Mikä hulluus niihin ajaa? Toisinaan pakko, toisinaan päähänpistos, hulluntouhua yhtä kaikki. Muutimme siis tähän syyskuussa 2012 ja tähän mennessä olemme aikajärjestyksessä tehneet/teettäneet
- kylpyhuoneremontin: Pinnat, vesieristykset, uusi taso+lavuaari putkituksineen, ovet karmeja myöten. Hermot meni sataseiskytkaheksan kertaa (yhteenlaskettuna seuraavan kohdan kanssa). Mutta hieno tuli. Viimeisimmät osat, eli iiiiiiso peili Jyskistä ja kaihtimet ikkunoihin (ettei tarvi ohikulkijoille vilkutella) hankittiin vasta viime kuussa.
- wc:n laajennusremontin: Edellisen kanssa yhtä aikaa, joka siis tarkoitti sitä, että koko kämppä oli kuin pommin jäljiltä ja vessassa käyminen ahdistavaa, kun ovia puuttui ja koskaan ei tiennyt, että millä puolella kukakin oli, kulku esim. kylppäriin, takaovelle jne. oli vessan kautta. Very nice, indeed! Vanha vessa laajennettiin viereiseen kylmiöön, ällänmalliseksi siis. Tehtiin pinnat uusiksi, asennettiin toinen lavuaari kaappeineen, maalattiin vanhan lavuaarin (joka muuten jätettiin, koska matalampana on mukavampi tuolle taaperolle) ympäristöä ja vaihdettiin ovi. Ei ole valmis, edelleen puuttuu uudelta lavuaarilta peilit ja/tai kaappisysteemi. Jonain kauniina päivänä siis.
- kattoremontin: Tämän tilalla piti olla tietokonehuoneen pinnat (joka on asuintiloista oikeastaan ainoa remontoimaton), mutta höyrysulku petti ja vedet tuli helmikuussa eteisestä sisään. Maalis-huhtikuussa ukot heiluivat katolla ja pistivät paikat kuosiin. Pankkitili ei kiitä, mutta ehkäpä lämmityskulut pienenee. Hope so.
- epämääräisen maakellarinsulku-remontin: Tämän tilalla piti taas olla terassin uusiminen. Mutta. Meillä on iiiiiso vaatehuone, joka on tehty vanhan ulkovaraston paikalle. Me tiedettiin, että lattian alla on vanha maakellari, mutta toki me oletettiin, että se on suljettu asiallisesti. Ainahan siis voi olettaa kaikenlaista, ja tämä oletus meni todella metsään. Ei muuta kuin lattia auki ja kellari kuivatukseen, sitten asiallisempi sulku.
- terassiremontti: Vanha terassi oli vain katoksen alla ja sehän ei meille riittänyt. Jostain hetken päähänpistosta keksittiin, että revitään vanha pois ja tehdään tilalle uusi, joka ulottuu myös taivasalle. Hommaa riitti useammallekin ukolle, mutta kiva tuli. Jos se nyt vaan saatais ihan valmiiksi asti. Kaiteet on vielä keskeneräiset. Yhteen kulmaan oli myös suunnitteilla palju, mutta autoremontit (joista en viitsi edes sen enempää mainita, kun alkaa vaan v*tuttaa) varmaan vesittää senkin hankkeen.
- muurahaistenhävitysoperaatiosta lähtenyt lapsen huoneen+vaatehuoneen muovimaton vaihtaminen laminaattiin: Meillä oli muurahaisia, aivan sikana. Ihan sama mitä niille teki, niin ne tuli aina takaisin. Ja ei vaan pikkumurkkuja, vaan myös niitä saakelin etovia lentomurkkuja. Ja sanoinko jo, että niitä oli paljon? Erittäin paljon. Lopulta tämä johti siihen, että N-mies otti ja repi A:n vaatehuoneen lattian auki. Siitä se ajatus sitten lähti! Jos kerta pitää keksiä uusi lattia vaatehuoneeseen, niin kai me nyt laitetaan ees laminaatti ja kai me nyt laitetaan sit samalla myös se varsinainen huone? Tottakai! Hyvä idea! Tässä kohtaa on tuskin turha mainita, että siinä vaiheessa, kun lattia oli puoliksi laminoitu, alkoi kaikkien v*tutuskäyrä olla aika korkeella.
No niin. Viimeisin remontti lepää tuolla nyt laakereillaan. On siis näennäisesti valmis, mutta viimeistelyjä, viimeistelyjä. Niin kuin täällä tuntuu olevan joka hemmetin huoneessa. Ja siis sillä aikaa, kun kerää voimia näihin vaativiin viimeistelyhommiin, voi esimerkiksi miettiä seuraavia remontteja, kuten
- kaikkien huoneiden+vaatehuoneiden ovien maalaus tai vaihto
- kahden pikkuvaatehuoneen maalaus+lattianvaihto
- autotallin mahdollinen laajennus (lottovoittoa ootellessa)
- tonttia kiertävän aidan tervaus (josta on muuten tehty jo n. 1/10, hyvin menee)
- takaoven sisemmän oven maalaus toiseen kertaan (koska ensimmäinen kerta oli allekirjoittaneelle aivan liian helppo, niin seuraavaa venytetään varmaan pari vuotta)
- kaikki pikkujutut, jotka jo tehdyissä remonteissa on kesken viimeistelemättä
- niin ja se kaiken muun alle jäänyt erittäin ruma tietsikkahuone-parka
Sitten voikin vissiin aloittaa kierroksen alusta.
No mutta, voitteko kuvitella (jos siis millään muotoa pääsit tänne asti, ei mun tällaista romaania pitänyt kirjottaa), että mulla oli tässä kirjotuksessa ihan pointtikin; mä oon tässä viime päivinä tajunnut, että me taidetaan tykätä kaaoksesta! Mähän siis oon aina ihan kiukkunen kuin ampiainen, kun kaikki on levällään. Ei huvita siivota, koska ei siitä ole iloa tän kaaoksen keskellä, mutta pakko kuitenkin on ja v*tuttaahan se, ettei se siivous näy missään. Perheen aikaa menee, kun iskä (tai vaihtoehtoisesti hyvin harvoin äiti) on kallisarvoisen vapaa-ajan jonkun remontin kimpussa. Parisuhteen aikaa menee, kun iskä vielä iltakympiltäkin nakuttaa terassinlautoja. Koskaan ei viittis yksinäänkään mihkään lähtä, kun sitten se toinen jää hommineen A:n armoille, mutta oishan se kiva vähän hengittää vapaamminkin välillä. Kaikesta tästä huolimatta me kuitenkin aina ajaudutaan remontoimaan. Joskus on toki pakko (kuten se katto), mutta suurin osahan on sellasia, jotka ois voinut tehdä muulloinkin. Ollaan myös varmaan jossain määrin (tai ainakin minä!) sellasia kaikkimullehetinyt-persoonia ja ehkä me kuitenkin syvällä sisuksissamme aatellaan, että on kivaa, kun ympärillä on hillitty (hahahahahaha) kaaos. Että jos täällä oiskin sellasta siloteltua ja kaikki olis aina tiptop, niin osattaisko vaan olla, vai alettaisko rakentaa huvimajaa tms? Oletettavasti. Kaaos on kotimme.
PS. Kuulostaa muuten siltä, että mä oisin tehnyt hirveestikin noiden remonttien eteen. HAHAHAHHAHAHA!