Olen ollut allerginen kissoille ala-asteelta lähtien. Kavereillani oli kissoja ja vietin aikaani heidän kodeissaan ja yhtenä päivänä alkoi sitten silmiä ja kaulaa kutittamaan, kun koskaan ennen ei ollut mitään oireita. En ole sen koommin edes pitänyt kissoista, juuri ehkä siksi, etten pysty mennä lähelle tai silitellä niitä, mutta ne tietävät, oi kyllä, kissat tietävät ne ihmiset jotka välttelevät niitä. Ne tulevat puskemaan jalkoja, jos istut sohvalla kiehnäävät niskassasi ja kiipeävät syliin.
Sukulaisillani on ollut kissoja ja sinne meneminen on ollut todella tuskallista ja piinallista. Olen syönyt oireisiin Zyrtekiä ja Heinixiä ja joskus ne on toiminut ja joskus ei ja aloin yksinkertaisesti välttelemään paikkoja joissa kissoja, koska ei voinut koskaan tietää minkälainen reaktio. Joskus vain kutisevat ja punaiset silmät, joskus kutiseva kaula tai aikaisempien yhdistelmä, joskus taas hengenahdistus ja rohiseva hengitys ja kaikista kauhein kutisevat paukurat naamassa tai "tyhjästä ilmestyvät haavat" mm. kasvoissa.
Sitten siskoni hankki kissan joka viettää edelleen aikaa vanhempieni luona, ajatus oli aluksi aika kauhistuttava.
Mutta...
Kun tapasin N:än sain hyvin nopeasti tietää, että hänellä on kolme kissaa. Emme aluksi viettäneet paljoa aikaa hänen luonaan, mutta yöksihän tulimme aina kuitenkin nukkumaan. Välillä meni ihan hyvin ja välillä taas vähän huonommin. Selvisi myös hyvin nopeasti, että kaksi kissoista saisi pentuja hyvin pian... APUA! Yks kaks, kissoja olikin yhteensä 9, mutta voi että, niitä pieniä, ihania, pörröisiä olentoja. Toki pennuille etsittiin kodit, eihän täällä olsii voinut kauempaa elää niin monen kissan kanssa.
Tuli aika muuttaa ja pennut olivat vielä kuvioissa. Aluksi sujui hyvin ja lapsethan rakastivat leikkiä pentujen kanssa. Sitten muutamia viikkoja ennen luovutusikää oireilin todella voimakkaasti ja elin pahan yskäön kanssa kolmisen viikkoa, makaaminen oli raskasta, toki välillä ei ollut opireita ollenkaan. Ja kyse ei ollut siitä etteikö olisi ollut siistiä, imuroin useasti päivässä. Sitten oireet vain hävisivät ja nyt kun pentuja ei enää ole, niin taas sujuu.
Toki otan Heinixin joka aamu ja välillä on mennyt muutamiakin päiviä, etten ole ottanut koko lääkettä. Pelkäsin jo, että en siedättyisi ollenkaan, varsinkaan kun se yskä ilmestyi kuvioihin ja saatoin iltaisin istua tunninkin rappusilla, että saisin happea.
Eilen tuli ensimmäistä kertaa pahin reaktio iholle. Yksi kissoista on todella hellyydenkipeä ja tunkee vaikka naamalle saadakseen huomiota ja näin kävi eilen. Makoilin sohvalla, kunnes Nuppu kiipesi rinnalleni ja puski naamaani, sen jälkeen puski kättäni ja onnistuin tiputtamaan puhelimeni ja veikkaan että se oli tarkoituskin. Minua nuoltiin naamaan ja tunsin kuinka naama ja kaula kuumeni hetkessä.Vähän piti "leipoa" myös kynsillä rintaani ja jouduin pökkäämään kissan alas. Menin peilin eteen ja olin täynnä naarmuja ja ihoni oli tulen punainen. äkkiä pesulle ja yöksi heinix. punoitus laski heti ja naarmut hävisivät melko nopeasti. Mitä opimmekaan: Vaikka ne on ihania, niin älä päästä iholle :D
