Vaikka lapsen ja koirien yhteiselo ei ole ollut meillä aina aivan mutkatonta (aiheesta voi lukea enemmän täältä), olen päivä päivältä onnellisempi siitä, että V saa jakaa lapsuutensa hännällisten kanssa. Ja ehkä koiratkaan eivät enää mieti (ainakaan ihan koko aikaa), että mikä mahtaa olla ihmispennun luovutusikä.
V on ollut tosi kiinnostunut koirista ihan siitä asti, kun lähti liikkeelle. Tämä on tietenkin ihan ymmärrettävää, viettihän se vauva-aikansa lähinnä leikkimatolla pötköttäen kolmen koiran kanssa. Nyt vuoden ja kahdeksan kuukauden iässä se leikittää mielellään koiria, hakee niiden leluja ja heittelee niitä noudettavaksi. Tällä viikolla leluja myös piiloteltiin koirapetien alle. Kun lapsi rauhoittuu piirtämään tai lukemaan kirjaa, hipsii mäyräkoira viereen istumaan. Niin liikuttavan näköistä.
Meidän iltarituaaleihin kuuluu, että koirat saavat joko puruluut tai herkuilla täytetyt aktivointilelut. Pieni koiramies V on ottanut tehtäväkseen suorittaa herkkujen jakamisen. Laitan koirat eri porttien taakse, annan herkut lapselle ja pyydän viemään isomman puruluun Polkalle ja pienemmän Maissille. V hihkuu innosta ja ojentaa lahjukset koirille portin välistä. Vähän saattaa maistaa mennessään, ainakin possunkorvaa. Onneksi pöpökammo ei asu meillä...
Luulen, että herkkujen jakaminen koirille myös vahvistaa lapsen ja koiran suhdetta. Ruoka on mitä parhain motivaattori koiralle ja arvostus ruokkivaa kättä kohtaan yleensä suuri. Tästä puruluunjakamishommasta olisi varmasti ollut hyötyä lapsen ja koirien väleille jo aiemmin.