Oli rauhallinen elokuun päivä, kun sain karvamadot haltuuni. Kuten kuka tahansa uusi äiti tai elukan omistaja, sitä on silloin niin onnesta soikeana, ettei järki kulkenut synapsien välillä. Jokaista syötyä naksua, pissityä lirahdusta ja purjottua puklua ylistettiin samalla innolla kuin mainoksen mummo kiljuen “Hyvä! Hyvä! Hyvä!” käsiään taputtaen. Onneksi viidentenä päivänä järki otti juoksusta kopin ja alkoi kummastuttamaan karvamatojen neuroottinen itsensäraapiminen ja -pureminen. Koska en ollut ihan hiffannut, mitä karvamatojen luovuttaja oli minulle hollanniksi hölöttänyt, olin missannut erään ihan oleellisen faktan; kirppuja. Kissoilla on kirppuja. Voihan nyt ruma sana!
Niin rauhallisia ja luttanoita tietämättä seuraavan päivän koettelemuksista
Alkushokista selviytyessä ajatteli sitä jonkun sotasuunnitelman kehitelyä näiden raivaamiseksi maailmankartalta, olinhan kämpästä onnistunut hävittämään lattian alla vipeltävän turkiskuoriaisarmeijan kuin pataljoonallisen sokeritoukkia kämpän seinistä. Mitä nyt kaksi kissanpoikasellista kirppuja on niiden rinnalla?
Aavistamatta kävelin suoraan miinaan googlettamalla asiasta. Kaikki kävi niin äkkiä: Suomeksi kirppujen hävityksestä ja torjumisesta löytyi joko liian ylimalkaisesti tietoa tai sitten sitä tuttua Kaks Plus-/Meidän Vauva-hysterisointia näin kokemuksien osalta. Se ei ollut mitään verrattuna jenkkiläisten koheltamiseen, jotka olivat varmoja, ettei kirpuista mitenkään eroon pääse koskaan ikinä missään. Enenevässä määrin olin aivan varma, että kämpästä poismuutto, koko kompleksin poltto maantasalle ja raunioiden desinfiointi napalmilla oli ainoa konkreettinen vaihtoehto.
Epätoivoissani valuin takaisin bunkkeriini miettien tätä mahdotonta suunnitelmaa, kunnes apuun riensi kajahtanut kissatätikaverini. Hän rauhoitteli kertomalla sen, että heidän kissalla on ollut kerran kirppuja ja jenkkiläisiin ei koskaan kannata uskoa. Hän oli onnistunut nimittäin tuhoamaan kirppuinvaasion männä kämpästänsä ilman tuhopolttoa ja napalmia, joten toivonkipinä selviytymisestä heräsi peruspessimistisessä päässäni. Hänen kallisarvoisia tietojansa hyväksikäyttäen ryhdyin tarmokkaammin kasaamaan informaatiota vastaiskua varten. Syntyi kolmivaiheinen tuhosuunnitelma yhdistäen niin kokemusta rintamalta kuin puhdasta, tieteellistä tietoa soveltavasti. Melkein Hannibalin tavoin aloin mässäillä tästä saavutuksesta sikarin katkussa, mutta se sai jäädä tuonnemmaksi ajan ollessa se ratkaiseva tekijä.
Vaihe 1: Tunne vihollisesi - varmista niiden olevan kirppuja
Jokainen kenraali ja bisnespomo että vihollinen ja heidän äitinsäkin pitää tietää, tuntea ja opetella ulkoa läpi. Eli ensin varmistettiin, että karvamadot todella kärsivät kirpuista. Selkein merkki on otuksien neuroottinen raapiminen ja kyniminen kun kolonnia vipeltää turkissa. Toinen merkki on musta kakka, jota kirput paskoo kissojen turkkiin. Tämäkin oli jotenkin kummallisesti suomalaislähteissä sanottu, sillä omat karvamadot totuttelivat tuolloin vielä kaularemmeihin ja niitä hanakasti raapivat. Enkä olisi myöskään uskonut, että sisällä pelleileviin kissoihin tarttuu tomua ja pölyä kaiken kokoisina ja värisinä. Yritä tuossa kaaoksessa nyt tarkkailla vihollisen liikehdintää tai olemassaoloa.
Onnistuin kuin onnistuikin hysteeristen kotiäitimiinojen ympäri kiertelemään ja löytämään internetsistä videon miten varmistaa vihollisen läsnäolo reviirillämme. Ensin kammataan otukset niin, että epäiltyä kirppujen kakkaa oli karvatupossa mukana. Sen jälkeen hieroo märällä pumpulipuikolla hieroa niitä mustia kökköjä paperiin ja jos kumpaakaan jäi ruskehtavan punaisia rantuja, onneksi olkoon, kirppuja on. Ja jätöksien määrästä kolonnia oli suurilukuinen vieläpä! Voihan nyt toinen ruma sana!
Vaihe 2: Tuhoa viholliset - kirppujen tappamisen ABC
Tietenkin loin kryptattun muuten vain kryptisen matriisin, millaisella kokoonpanolla sitä etulinjassa ottaa yhteen kolonnian kanssa. Kun niitäkin oli useampaa eri tapaa, kynimällä, upottamalla tai myrkyttämällä ne. Ensin ajattelin olla lempeä kuin Muumimamma konsanaan ja koitin ekologisinta ja eettisintä vaihtoehtoa: kirppukampa kauniiseen käteen, karvamato toiseen ja verenimijöitä metsästämään. Tämä operaatio tyssäsi ikävästi siihen, etten mä sellaista kampaa osannut oikein käyttää ja karvamatojen keskittymiskynnys oli, no, kissanpentujen luokkaa. Karvamadot päätyivät entistä pahemmin sukimaan itseään niin kirppujen kuin minun melkein ammattitaitoisen käsittelyn jälkeen.
Bolfo belastaa!
Tämän jälkeen epätoivo oli niin paha, että perkele, eettisyydet ja ekologisuudet sikseen, mähän myrkytän ne. Ensin mietin kirppukylpyä, mutta onneksi kajahtanut kissatätikaverini ehdotti käyttäjäystävällisempää vaihtoehtoa, tuota kirppujen ydinpommia, niskatippaa: heittää lääkkeen kissan niskaan ja se myrkyttää ihan kaiken. Tietenkin pelkäsin, että myrkytän kissatkin siinä samalla, kun olivat niin pieniä. Mutta yllättäen karvamadot olivat kuin olivatkin tarpeeksi puolukoita tarvittavaa niskatippaa varten. Operaatio tuli hoidettua seuraavanlaisesti:
1. Häädä viholliset ulos piiloistaan - myrkkyvä niskaan
Ehkä se helpoin osa. Kissa syliin, niska esiin ja annospipetillä sörkkimään sinne jonnekin.
2. Valitse taistelutantereesi - jätä kissat vaalealattiaiseen huoneeseen
Kuten Sun Tzu aikoinaan viisasteli; “Alue taisteluun saattaa päättää elämästäsi ja kuolemastasi”. Ja kun sellaisen saa valita tämän kolonnian tuhoamiseen, vaalea lattiaa parempaa ei ole. Siis oikeasti, kiität tästä, vaikka elukat tulisivatkin mökkihöperöiksi kylppärin lattialla. Myrkkypäiset kirput kun varisee pois, jos elukoita ei kampaa.
3. Älä ota vankeja - varmista kirppujen kuolema
Vaikka hoito-ohjeet viittasivat siihen, ettei tämän täsmäiskun jälkeen jää eloonjääneitä, varmistin lattialle räpiköimään jääneet kirput julmasti peukalolla ja painovoimalla. Kai siinä jotain lihastakin käytin, mutta you get the idea. Mä kun luulin, että ne ovat sellaisia piskuisia joita hädin tuskin näkee, kun ei jäänyt kirppukampaakaan tai normikampaakaan kiinni. Mutta ei, läskejä oranssinruskeita paskiaisia olivat, kun päättivät päivänsä.
4. Huolla liittolaisesi kunnolla - vettä ja pyyhkeitä kuolaaville kavereille
Vaikka niskatipan myrkky ei tarpeeksi isoja eläimiä tapa, niillä voi kuitenkin olla sivuvaikutuksia. Etenkin kissoilla, jotka nyt kuitenkin onnistuu jollain käsittämättömällä akrobatiakikalla itseään niskasta nuolemaan. Tai kuten nämä järjellä siunatut karvamadot, jotka nuolivat toisiaan koko ajan ja kuolasivat sitten kilpaa ympäri kylppäriä pärskien. Näky oli aika groteski ja kämppis pelästyi kissoilla olevan vesikauhu, sen verta onnistuneesti kun sitä kuolaa vain tuli ja tuli niin omille kuin toisensa rinnuksille. Asiaa auttoi pyyhe ja vesikuppi, ettei nestehukkaan tuupertuneet.
5. Asemasodan alkeet - Se vuorokauden odottelu viimeistenkin varistesssa
Vaikka tämä myrkkypommi tehoaa eläviin vihollisiin vuorokauden kuluessa, kyllä se suurin määrä kolonniasta varisi viiden tunnin sisällä karvamadoista. Touhua voi avittaa kirppukammalla, tietenkin, jos osaa sillä kammata. Mä onnistuin traumatisoimaan molemmat niin pahasti, että eläinlääkärissäkin saivat moisesta hepulin.
Uhriluku; 37 kirppujen kolonnia. Hävitetty viemäriin juoksevan veden mukana.
Vaihe 3: Apujoukkojen tuhoaminen - kirppujen ennaltaehkäisy
Kun vihdoin tukikohdat oli puhdistettu vihollisista, alkoikin lisäjoukkoihin kohdistetut iskut. Kaikkia kirppujen vaiheita ei myrkky tapa, kun kirppu ei elinikänänsä ole kuin aikuisen elämänsä kissan turkissa. Jälleen miinoja viekkaasti vältellen löysin vihdoin ihmeellisestä internetsistä informaation, jota olin kaivannut, eli kirput: niiden elämä ja kuolema!
Kirppujen elin sykli liikkuu munista toukkiin, joista ne sitten kotiloituu ja lopulta niistä kuoriutuu vertaimeviä kirppuja, kun jostain horroksesta ymmärtävät olosuhteiden olevan sopivat (maan tärinästä, kosteudesta ja lämmöstä, eli jos elukka vaikka nukkuu päällä tjsp.). Suhdeluvut ovat jotakuinkin 50 % munia, 35 % toukkia, 10 % koteloita ja 5 % ihte kirppuja, joka tarkoittaa, että vain 10 % oikeasti elää aikuisiksi asti (tälleen maalaisjärkilogiikalla ajatellen). Kirput hyppäävät kissoista mäkeen, kun on aika munia, useimmiten paikoihin, joissa kissat nukkuvat. Munat ja toukat kuolevat korkeissa lämpötiloissa ja kuivassa ilmastossa, koteloituneita tapauksia ei tosin tunnu tappavan oikein ydinpommikaan, mutta niiden määrää pystyy kaventamaan juuri munia ja toukkia tuhoamalla.
Koska kirppujen elinkierto on kovin lyhytkin (alta 3 viikkoa), viidessä päivässä oli ehtinyt tapahtumaan vaikka ja mitä. Totta kai tällaiselle neurootikolle se on ihan sietämätön ajatus tietämättömistä, vipeltävistä otuksista ympäri kämpässä ja siksi olin niin innokkaasti valmis tarttumaan niin liekinheittimeen ja napalmiin päästäkseni eroon mokomista. Onneksi jälleen rintamalta selvinnyt ystäväiseni selitti, että jopa kokolattiamattokämpällisestä keskuslämmityksineen he saivat invaasiota taltuttettua siivoamalla, siivoamalla ja vielä kerran siivoamalla. Niinpä minäkin päätin aloittaa tämän systemaattiseen tuhoamisen taloudenhoitajien tähdellisimpiä taitoja kerraten karvamatojen elintapojen mukaan samaan aikaan kun mokomat kuolasivat kylppärissä.
1. Pese kaikki mahdollinen 60 asteessa
Informaatiota analysoidessani tällainen tieto pisti silmään: munat ja toukat kuolevat päältä 40 asteessa, joten loogisesti, eloonjääneitä ei kuuluisi olla, jos asteluvuksi heittää 60 astetta. Kaikki irti lähtevä koneeseen ja kiepautelemaan pikaisella pesuohjelmalla, koska niitä pesetettäviä oli paljon, kun karvamadot olivat ehtineet tonkimaan koko kämpän läpi muutamaan kertaan.
2. Epävirallinen kakkosvaihe vaihe - Silitä/höyrytä ne
Ei, ei ne kissat - vaikka Steve Martin ihan jännän äärellä onkin
Kerran moraali rappeutui totaalisesti, kun huomasin seuraavan sukupolven kehittymässä raapimispuun ympärillä. Siinä kun ei ollut mitään irrotettavaa ja kolojen määrän laskeminen veisi viisaammatkin hermoromahduksen partaalle. Niinpä tätä “Kuolevat 60 asteessa”-taktiikkaa käyttäen McGyveroin silistysraudan kauniiseen käteen ja höyrysilitin koko höskän. Höyrypesuri olisi kai ollut parempi, mutta minkäs teet.
Disclaimerinä nyt sanon, etten mitään ohjeita löytänyt tästä asiasta, joten mentiin aika mutulla ja McGyver-ideoinnilla olemassaolevista asioista ja tiedoista. Enkä tiedä, oliko siitä hyötyä, sillä vaikka silitysrauta ja höyrypesuri ovat kuumia, en nyt oikein tahdo uskoa, että nopeasti läpikäymällä mitään kuole ja luo vaan paremman paikan eloonjääneille. Siksi uhrasin kiitettävän tunnin siihen, että kävin läpi erittäin huolellisesti (=hitaasti) kolmitasoinen raapimispuutötterön.
3. Virallinen kakkosvaihe - Mitä ei pysty pesemään, imuroi
Rintamaveteraani kertoili minulle, että kokolattiamattojen kanssa hän oli onnistunut ihan joka toinen päivä viikon verran torjumaan kasvavat kolonniat, joten ei, ei tarvitse Jenkkilän tapaan aamuin illoin imuroida ympäriinsä, eikä eteenkään, kun ei ole minkään sortin mattoja. Ongelmana meillä oli se, ettei ole listoja lattian ja seinän välissä, jotka sitten huolella läpi…kerran. Ongelma-alueen (kissojen raapimispuu) tuli käsiteltyä kolmen päivän ajan läpikotaisin kunnes toukat hävisivät ja sen jälkeen viikottain, kun karvamadot vain onnistuvat ryönäämään sen läpikotaisesti viikossa. Pölypussit tosin vaihdon joka imuroinnin jälkeen.
Kului viikko, kului toinen, kului kolmas ja neljäskin, kunnes niskatipan vaikutus virallisesti lakkasi ja yhtä kuumana, kesäisenä päivänä syyskuun lopulla tyytyväisesti totesin, että kirput, ne olivat hävinneet.
Toivottavasti tämä pilkistää silmään niiden hysteeristen kommenttien ja kokemusten seasta. Itse kun olisin just sitä tietoa tarvinnut, että kirpuista pääsee eroon olemalla järjestelmällinen eikä sitä kotia tarvitse napalmilla desinfioida, myrkyttää perinpohjaisesti tai lukea pelkkiä voivottelua ja sympatian osoituksia rasittavasta tilanteesta. Onneksi Suomessa kissojen kirput ovat sen verta harvinaisia, toisin kuin täällä, jossa ne ovat arkipäiväinen riesa joka kesä. JOKA KESÄ.
Voihan nyt kolmas ruma sana.