Nyt voi alkaa jo ihan julkisesti suunnitella joulua, eikö vain? Useassa blogissa olen huomennut fiilistelyn alkaneen eilen, kun jouluun oli tasan kaksi kuukautta aikaa.
Me olemme tähän asti viettäneet joulua usimmiten minun vanhemmillani, mutta nyt päätimme, että on meidän vuoro järjestää joulu meille, kun meillä on kerran uusi kotikin. Ja täytyy sanoa, että en haluaisi kotoamme jouluna poistuakaan. Odotan niin innolla, että pääsen tekemään valmisteluja ja koristelemaan kotiamme.
Törmäsin Ferm LIVINGin joulu 2014-mallistoon ja voisin ottaa nuo kaikki koristeet meille.
Nyt kun meille tulee ensimmäistä kertaa jonkinmoinen joulukuusikin, olen jo hamstrannut koristeita sieltä sun täältä. Ferm LIVINGin viime joulumallistosta minulta löytyykin marmorikuvioiset paperitimantit klik. Vitisit että odotan että pääsen ripustamaan niitä kuusen oksille.
Musta on selkeesti tullut jonkin sortin jouluhullu. HEH!