Hyytävän kylmä mutta äärimmäisen kaunis pakkasaamu. Yhdessä yössä alppiruusujen lehdet käpertyivät kippuralle, lampi jäätyi ja kuura peitti pihamaan. Minun puolestani syksy saisi säilyä hetken tällaisena ja sen jälkeen voisi sataa reilusti lunta ja tulla pakkasta. Tykkään kovasti vuodenaikojen vaihteluista, kevät ei tuntuisi keväältä, ellei sitä edeltäisi kylmä ja pimeä talvi, eikä kesä tuntuisi miltään, jos aina olisi lämmintä ja valoisaa. Samasta syystä meillä sytytetään ulos kynttiläsarjat aina vasta joulukuun vaihteessa, joulukuusi tuodaan sisään aattona, raclettea syödään kerran vuodessa isänpäivänä, mäkkäriin tai pizzalle pääsee korkeintaan kerran kuussa ja huvipuistojen kausirannekkeista on ollut turha haaveilla. Kaikesta, mitä saa liian usein, katoaa hohto ja elämä, jossa ei ole mitään odotettavaa, kuulostaa kamalalta. Kaveri kerran kaihoisasti muisteli, millaiselta ennen tuntui päästä ulkomaille. Nyt siitä on tullut monelle niin arkipäivää, ettei se tunnu enää juuri miltään. Pelkäänpä, että meidän lasten sukupolvella on vaikeuksia tottua tylsään arkielämään, kun heille on jo lapsena tuputettu elämystä toisen perään. No jopas meni tämä juttu vakavaksi, ei ollenkaan sopivaa tekstiä perjantai-iltaan eikä todellakaan sitä, mitä pitimäni kirjoittaa :)
