Kirjoitin reilut kolme vuotta sitten yhden suosituimmista postauksistani näin vuosien saatossa. Se ei liittynyt sitten millään muotoa muotiin, kauneuteen tai sisustukseen, vaan niinkin simppeliin juttuun kuin asumiseen. Kysymys postauksen otsikossa kuului "Lapsiperhe, miten asut".
Tuolloin pohdimme asumismuotoamme, kun omaa kotikoloamme oli odottamassa putkiremontti ja muutenkin neliöt alkoivat käydä pikkuisen pieneksi kasvaneelle perheellemme. Nyt olemme jälleen saman pohdinnan edessä. Tällä kertaa ei niinkään neliöiden, uhkaavien remonttien vaan ajankäytön osalta.
Asumme kivalla alueella Helsingin Vartiokylässä, ihanaksi remontoidussa vähän alle sadan neliön rivitalokodissa. Rakastamme kotiamme ja taloyhtiömme piha on kaunis, kiva ja turvallinen lapsille leikkiä. Kaikenpäälle taloyhtiömme on hyvä ja naapurimme kertakaikkisen lyömättömät.
Mutta se aika. Kun arkipakettiin ynnätään matkat työpaikoille (poislukien tämänhetkinen äitiyslomani, joka on vallan helppoa ja mukavaa aikaa meille kaikille!) päiväkotireissuineen yhden auton taloudessa ja työhön väistämättä liittyvät iltamenot, yhtälöön tulee vääntöä ja vaikeuskerrointa. Pikkuhiljaa mielessä on alkanut kyteä ajatus paluusta keskemmälle kaupunkia.
Lähtö lintukodosta merkitsisi luopumista monesta asiasta, osa isoja, osa vähemmän tärkeitä: ainakin yhdestä huoneesta, saunasta, lasten pääsystä suoraan ulko-ovesta omin neuvoin leikkimään, mukavaksi todetusta päiväkodista ja kavereista, vihreydestä, ja ihanista kesäpäivistä omalla terassilla ja grillaushetkistä, voi niin monenmoisesta. Emme kuitenkaan jäisi kaipaamaan pitkää työmatkaa, ainaista kiirettä töihin tai töistä kotiin, riippuvaisuutta julkisten liikennevälineiden aikatauluista ja tunnustan, niitä vähäisiäkään pihahommia tai lumitöitä joita oman piha-alueen ylläpito vaatii.
Tilalle muutossa tulisi paljon suurempi asuntolaina, mikäli palaisimme vanhoille kotikulmillemme, mutta myös jokaiseen päivään tunnin-kahden verran enemmän aikaa perheelle. Kaupungin tarjoamia mahdollisuuksia tekemiseen ja kokemiseen olisi helpompi testailla, päivässä olisi vähemmän autoilua, enemmän kävelyä, palvelut sijaitsisivat lähempänä ja lähistöllä asuisi lyhyen matkan åäässä enemmän ystäviä ja lasten kummit -autottomia heistä iso osa, joten turvaverkoksi tänne kauemmas heitä ei voi laskea. Kantakaupungin tunnelma on myös toki ihan omanlaisensa, me pidämme siitä, mutta ymmärrän, että moni ei.
Kokemusta on nyt molemmanlaisista sijainneista lapsen kanssa asustellessa, ja molemmissa on hyvät puolensa ja rakkaat nurkkansa. Kumpikaan vaihtoehto ei ole huono, jos ei täydellinenkään juuri meidän nelikolle. Oi joi miten pieni pää savuaakin, isoja asioita.
Vastaus tähän varmasti muodostuu ajan kanssa, ennen esikoisen koulunalkua, eikä pohdinnassa voi kukaan auttaa tuntematta tapojamme ja tykkäyksiämme läpikotaisin, yhdessä ne on perheen kanssa pohdittava läpi. Uteliaana olisi kuitenkin todella mukavaa kuulla, jos jollakulla on ollut samanlaisia pohdintoja -ja kuinkas teidän perheessä sitten kävikään?