Aina ei mene kuten Stömsössä. Ystäväni ja perheeni tietävät, että leivontalahjat ovat tällä yksilöllä olemattomat. Jotain hyvää tekee kuitenkin mieli, kaupat ovat kiinni. Kaivan mokkapalojen reseptin ja olen ikionnellinen kun kaikki tarvittava löytyy kaapista. Huomaan kananmunien olevan kaksi päivää vanhoja, ei niin justiinsa, kaakaojauho on mennyt vanhaksi heinäkuussa. Nuuhkaisen ja tökin sitä epäilevästi lusikalla, hyvältä se vielä näyttää, antaa mennä vain!
Saan taikinan valmiiksi ja työnnän täytetyn uunipellin uuniin. Vartin kuluttua ihana tuoksu valtaa asuntomme, otan pellin pois uunista ja vien sen parvekkeelle jäähtymään. Alan tekemään kuorrutetta. "Sulata voi", käskystä! Otan saman kulhon jossa sulatin taikinaa varten 200 gramman voiköntän. Ei hemmetti, voi on vieläkin sulana kulhossa eikä taikinan joukossa missä sen pitäisi. Kiroilen mielessäni ja menen parvekkeelle haarukan kanssa maistamaan tuotostani. Kuivaa, mutta saa luvan kelvata.
Käytän osan voisulasta kuorrutteeseen, josta tulee hyvää. Pohja ei kuitenkaan tällä välillä ole muuttunut kosteammaksi ajatuksen voimalla, vaan pysynyt sinnikkäästi samanlaisena kuin ehtoollisleipä tarttuen kiinni kitalakeen kuin aikeinaan jäädä sinne. Aikaansaannoksestani tulee lähinnä mieleen lapsuudessa rakastamani Berliininmunkit, joista nuolin pelkän kuorrutteen pois ja jätin itse munkin syömättä :D No, saimme kuitenkin kaavittua kasaan ihan kelpo aamupalan, mokkapaloista huolimatta.
Asiasta toiseen. Kuten perjantaina kerroin, olemme etsimässä ensimmäistä yhteistä omistusasuntoa. Avasin Oikotien sivut heti aamusta ja huomasin uusissa kohteissa ihanan asunnon. Tarkistelin yksityiskohtia ja vaikutti liian hyvältä ollakseen totta. Ylimmän kerroksen huoneisto, ökyruma kylppäri, mutta pienellä pintaremontilla sekin saataisiin ihan hyväksi, ajattelin mielessäni. Jostain on aina tingittävä, jollei raha ole ongelma. Viimeinen kuva sai haukkomaan henkeä. Oma terassi! Painoin soita myyjälle -painiketta heti. Myyjä vastasi ja jo ensimmäisillä sekunneilla unelmani murskautui.
Olin varma, että asunto menisi heti tämän päivän ensinäytössä. Ei tuollaista ole tarjolla tuohon hintaan ikinä! Myyjä kuitenkin teilasi kantani heti kättelyssä ja kertoi taloyhtiön lukuisista vesivahingoista sekä miehestä, joka omistaa enimmistö-osuuden kyseisestä yhtiöstä. Tämä enimmistöosakas pistää vastaan korjauksille mikä vaatisi tietenkin rahaa ja hänen kohdallaan erittäin paljon rahaa. Kaiken kukkuraksi herra on haastanut taloyhtiön muut osakkaat oikeuteen mitä typerämmästä syystä. Todettiin jo heti puhelimessa, että ei ole meidän juttu. Silti tästä puhelusta ja myyjästä jäi omituinen olo. Eikö myyjän olisi tarkoitus tehdä kaikkensa, että asunto löytäisi uudet omistajat mahdollisimman pian. Tottakai faktat on kerrottava, mutta heti ensimmäisenä kun ilmaisin tahtomme tulla katsomaan asuntoa mahdollisimman pian (tänään kun emme yleiseen näyttöön pääse), tulee vastauksena että kiirettä ei tarvitse pitää, tässä menee ainakin kolme kuukautta, jonka jälkeen asunnosta ja taloyhtiöstä ladellaan kaikki huonoimmat puolet. Kai se oli ihan hyvä asia meidän kannalta, mutta yleisesti ottaen omituista. Täydellistä taloyhtiötä on varmasti hankala löytää, mutta ongelmapesäkkeeseen emme ehdoin tahdoin halua kiinni. Etsinnät jatkukoot. Torstaina menemme katsomaan erästä hyvältä vaikuttavaa asuntoa, joten saa nähdä kuinka käy. Kiire meillä ei ole, mutta pitäkää silti peukkuja!
Viikonloppu muuten on mennnyt rauhallisissa merkeissä. Olen käynyt salilla, lukenut kirjaa ja blogeja, ollaan katsottu elokuva ja oltu vain. Tämän sunnuntain ajattelin pyhittää ulkoilulle ja nettikaupoille. Kuukauden päästä koittavaan gaalaan tulisi löytää kolttu ja kengät. Miksi ikinä olen ostanut korkokenkiä joilla ylettää vaikka taivaaseen, mutta ei yksiäkään peruskorkoisia kenkiä jos tiedätte mitä tarkoitan? Sellaisia millä olisi edes jotenkin hyvä kävellä ja tanssahdella. Löytyipähän syy shoppailla, vaikka onnettomalla säästökuurilla olenkin.
Aurinkoista sunnuntaita kaikille! :)