Jokainen varmaan tietää sen tunteen, kun on etsinyt aikansa jotakin ja sitten sen löytää ja saa. Silloin ihan sormet syyhyävät, niinkuin tavataan sanoa. Olenkin miettinyt, että onko oikeasti se suurin viehätys tällaisissa tilanteissa sen varsinaisen löydön tai tavaran sijasta juuri se tunne, kun onnistuu sen vihdoin saamaan? Myönnän nimittäin itse joskus kuumeisesti etsineeni jotain ja sitten kun sen jonkun viimein onnistuu jostain, yleensä vielä mutkan kautta, löytämään, niin "alkuhuuman" jälkeen kyseinen esine muuttuukin aivan tavalliseksi. Mutta en myöskään kiellä sitä, etteikö juuri tuo onnistumisen tunne löytämisen jälkeen olisi ihan kiva.
Tästä alun pohdiskelusta vedän näppärän aasinsillan postauksen varsinaiseen aiheeseen. Aikani olen etsinyt, ainakin sellaisella puoliteholla, Finelin emaliastioita. Erityisesti pidän Esteri Tomulan kuvituksilla varustetuista kulhoista ja kattiloista. Satuinpa sitten löytämään kesällä ostamani kalakattilan kaveriksi tattikulhon.
Värikkäitä ja kauniita emaliastioita kannattaa ehdottomasti tiirailla "sillä silmällä", kun liikkuu kirppareilla tai vintagekaupoissa. Olisi ihanaa päästä joskus vaikka Ruotsiin tai Tanskaan vähän katselemaan moisten perään. :-)
